Hyppää sisältöön

Uudet alokkaat palvelukseen maanantaina 9.7.

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 5.7.2018 14.30
Tiedote

Porin prikaati ottaa vastaan maanantaina 9.7. yhteensä noin 2000 uutta alokasta. Kokonaismäärästä naisia on yhteensä noin 140, mikä on aiempia vuosia enemmän.

Alokkaiden määrä jakaantuu lähes tasan molempien varuskuntien kesken, Säkylässä uusia tulokkaita on hieman enemmän.

Paikalle on saavuttava maanantaina klo 16:een mennessä. Alokkaiden ensimmäisten päivien ohjelma keskittyy sotilaallisten tapojen opetteluun ja ensimmäisen viikon fyysinen kuormitus pyritään pitämään kohtuullisena. Aivan ensimmäisenä päivänä alokkaat määrätään omiin perusyksiköihin ja he kuittaavat ylleen Puolustusvoimien vaatetuksen.

Heinäkuun saapumiserän alokkaiden kotijoukoilla on mahdollisuus vierailla läheistenpäivänä Säkylässä 14.7. ja Niinisalossa sunnuntaina 15.7.

Uusien alokkaiden sotilasvala- ja vakuutustilaisuudet järjestetään neljällä eri paikkakunnalla 16.-17.8. Porin prikaatin vastuualueen neljä kuntaa (Merikarvia, Isojoki, Paimio ja Lieto) isännöivät kukin noin 500 sotilaan sotilasvala- ja vakuutuspäivää.

Porin prikaatissa Niinisalon varuskunnassa kokeillaan uudistettua peruskoulutuskauden rakennetta ja opetussisältöä. Tämän lisäksi kokeillaan uusia opetusmenetelmiä, kuten mikroelokuvia.

Lisäksi peruskoulutuskaudella keskitytään uudella tavalla fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittämiseen osana varusmieskoulutusta.

´