Hyppää sisältöön

Varusmiesten palvelusajan jaksottelu jatkuu Jääkäriprikaatissa

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 12.12.2016 9.30
Tiedote

Jääkäriprikaatissa vuoden 2016 alussa kokeiluun otettu uusi varusmiesten palvelusaikajaksottelu jatkuu vuonna 2017.

Lapin jääkäripataljoonassa Sodankylässä otettiin vuoden alussa kokeiluun kymmenestä peräkkäisestä palveluspäivästä ja neljästä peräkkäisestä viikonlopulle ajoittuvasta lomapäivästä koostuva varusmiesten palvelusaikajaksottelu. Palvelusaikajaksottelu on ollut käytössä yhteensä noin 1300 varusmiehellä. Jaksottelua jatketaan Lapin jääkäripataljoonassa myös saapumiserällä 1/17. Lisäksi vuoden 2017 aikana selvitetään, onko järjestely mahdollista ottaa käyttöön myös Rovaniemen ilmatorjuntapatteristossa.

Uuden palvelusaikajaksottelun tavoitteena on ollut tehostaa varusmieskoulutusta luomalla selkeitä, nousujohteisia ja vaativia koulutusjaksoja. Samalla varusmiespalveluksen rytmittäminen on pyritty sopeuttamaan paremmin Jääkäriprikaatissa palvelevien varusmiesten tarpeisiin. Saatujen havaintojen mukaan palvelusaikajaksottelu on koulutuspäiviä sekä täysiä lomapäiviä lisäämällä tehostanut koulutusta ja tukenut varusmiesten jaksamista.

Kustannussäästöjä palvelusaikajaksottelu on tuonut muun muassa matka- ja energiakuluihin. Jääkäriprikaatin strategiset kumppanit ovat kyenneet tukemaan Jääkäriprikaatia jaksottelun toteuttamisessa.

Varusmiesten suhtautumista uuteen palvelusajan rytmitykseen on seurattu kyselyin. Jääkäritoimikunnan järjestämien kyselyjen perusteella varusmiesten suhtautuminen palvelusaikajaksotteluun on ollut erittäin myönteistä.

Jatkossa palvelusaikajaksottelun painopisteenä on koulutuksen kehittäminen yhä tehokkaammaksi ja nousujohteisemmaksi kunkin kymmenen palvelusvuorokauden aikana. Kuljettajien ja sotilaspoliisien osalta palvelusaikajaksottelua kehitetään edelleen vastaamaan paremmin päivystysten vaatimuksia.

´