Hyppää sisältöön

Viranomaisyhteistyö näkyy Joensuu 18 -harjoituksessa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 13.9.2018 10.36
Tiedote

Pääasiassa itsenäisesti harjoitelleet viranomaiset ovat koetelleet rajapintoja yhteisissä tilanteissa, joissa toisen toiminnan huomioiminen on välttämätöntä.

Keskeisistä viranomaisista muodostettu suunnitteluryhmä on kehittänyt kolmen vuorokauden tiiviin harjoitusryppään, jossa johtovastuut vaihtuvat ja tilannekuvaa jaetaan. Viranomaistoimissa erityisesti johtotasolla riittää haasteellisia tehtäviä. Näemme ulospäin ainoastaan siviiliympäristössä tapahtuvat harjoitteet ratapihalla, lentokentällä, kaupungilla ja satamassa - taustalla koetellaan lain ja asetusten rajoja sekä eri viranomaistoiminnan liittymäpintoja.

- Hybridiuhkiin varautuminen vaatii saumatonta yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Uhkakuvaan tyypillisesti kuuluu epämääräisiä onnettomuuksia, viestiliikenteen, sähkön- ja vedenjakelun häiriöitä, tietoliikenteen käyttökatkoksia ja disinformaatiota, toteaa harjoituksen johtaja everstiluutnantti Janne Myller.

Pelastuslaitos pääsi harjoittelemaan kaivattuja toimia

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos on ollut tiiviisti mukana sekä harjoituksessa että sen suunnittelussa.

- Kyseessä on erittäin hyvä harjoitus.Vviranomaisten pitää harjoitella keskenään ja tässä on päästy tosi hyvin pelastuksen, poliisin ja nyt myös harvinaisemman kumppanin, puolustusvoimien kanssa harjoittelemaan alueella, kertoo palopäällikkö Ari-Pekka Luomala.

Suunnitteluvaiheessa yhteistyö on sujunut vaikka näkemyserojakin on ollut viiden eri harjoitteen läpiviennistä.

- Suunnittelussa on otettu kitkatta kaikki osapuolet huomioon niin, että he pääsevät harjoittelemaan omia osioitaan. Tiistainen vaarallisten aineiden onnettomuusharjoitus oli pelastusvetoinen ja harjoituksen toinen vaihe oli puolestaan poliisivetoinen, josta tuli vielä puolustusvoimillekin tehtävää ja saatiin iedd-partio paikalle raivaamaan. Harjoitustapahtumat ovat hyvinkin realistisia Joensuun seudulla. Pieniä muutoksia omien yksiköiden osalta on tehty.

Poliisi panosti harjoitukseen

Itä-Suomen poliisilaitos panosti syksyn paikallispuolustusharjoituksiin, sillä henkilöstöä oli mukana sekä Joensuussa että Mikkelissä.

- Olemme Kuopio18-harjoitukseen verrattuna huomattavasti isommalla kokoonpanolla liikkeellä. Kuopio18:sta päätettiin ottaa opiksi, esimerkiksi johto-osia sekä pelipankki- ja maalitoimintaa siellä ei ollut. Täällä Joensuussa satsasimme vahvempaan johtoon sekä peli- ja maalitoimintaan yhteistoiminnassa Puolustusvoimien ja Rajan kanssa. Sen ansiosta saimme harjoituksesta enemmän irti. Emme oikein tienneet mikä meitä Kuopiossa odotti, mutta nyt näihin satsaaminen pelasti meillä paljon. Meitä on kuitenkin 50 henkeä täällä ja Mikkelissä saman verran, joten saman poliisilaitoksen kanssa mennään kapasiteetissa ylärajoilla. Satsaus osoittaa kuinka paljon poliisissa arvostetaan näitä harjoituksia, totesi komisario Sami Joutjärvi.

Poliisin osalta harjoitus on kokonaisuutena mennyt hyvin.

- Riittävä määrä virheitä on tullut eli pystytään petraamaankin. Kuopion vastaavasta harjoituksesta on paljon petrattu ja esitystemme myötä myös puolustusvoimien puolella on petrattu.

Kahden yhteisen paikallispuolustusharjoituksen kokemuksella poliisin ja puolustusvoimien henkilökunnan yhteistyö alkaa olemaan ammattimaisella hyvällä tasolla. Poliisille haasteena on asevelvollisten kanssa toimiminen, sillä toimintaympäristö heidän kanssaan on erilainen kuin palkatun henkilökunnan kanssa. Kehitystyö jatkuu edelleen.

- Kainuun prikaatin komentajan kanssa tehtiin koviakin ehdotuksia poliisin suunnasta. Puolustusvoimien kanssa kun suunnitelman saa liikkeelle, se ei helposti pysähdy positiivisessa mielessä. Näinkin monipuolisesta koneistosta me kaivattaisiin niitä ketterämpiä osia: aikaikkuna Puolustusvoimilla on erilainen, puhutaan käsky plus x vuorokautta kun poliisilla puhutaan hälytys plus x minuuttia. Näissä harjoituksissa sen tiedostaa ja luulen että varsinkin reserviläiset yhteysupseereina ovat erittäin tyytyväisiä harjoitukseen kun ovat nähneet meidän johtamista ja tuntevat Puolustusvoimien johtamista. Fiksuina kavereina ja siviilimaailmassakin johtamista työkseen harjoittavina luulen, että heidät täytyy jututtaa tarkkaan ennen harjoituksen päättymistä omana oppimiskohteena.

Poliisi on kyennyt tässä harjoituksessa räätälöimään harjoitteet omiin tarpeisiinsa, joskin komporomisseja on väistämättä joutunut tekemään

- Sotilaiden ei tarvitse harjoitella samoja asioita kuin poliisin, mutta harjoitukset pitää järjestää siten, että siitä on molemmille hyötyä. Isoja kokonaisuuksia tällaisissa puitteissa poliisi ei itse pysty järjestämään maalitoiminnan ja osallistujien osalta. Poliisilla suurten joukkojen johtaminen on iso haaste, mutta olemme ammattilaisia mikrotason taktiikassa, jossa taas Puolustusvoimilla on oppimista meiltä.

Antoiko harjoitus realistisen kuvan viranomaisyhteistyöstä Pohjois-Karjalan alueella?

- Positiivisessa ja negatiivisessa mielessä olemme saaneet siitä näkemyksen. Meillä on aika realistinen kuva siitä mitä oikein hankalassa tilanteessa meidän on tehtävä ja mikä muiden viranomaisten suorituskyky on.

Paikallispuolustusharjoitukset jatkuvat Maavoimissa jälleen ensi vuonna. Kainuun prikaatin toimeenpanemina kevättalvella harjoitellaan jälleen Oulussa ja syksyllä Kajaanissa. Kainuun prikaati vastaa harjoituskonseptin johtamisesta vastuualueellaan Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueella. Ensimmäinen maakuntakierros on nyt käyty ja uuden suunnittelu on jo käynnissä vuoden 2019 osalta.

´