Hyppää sisältöön

Voimalla tuhannen munkin

Maavoimat
Julkaisuajankohta 1.12.2019 12.10
Uutinen
Oppilas Aaltonen sotilaskodissa.

Vekaranjärven sotilaskodissa on pitänyt viime päivinä kiirettä. Käynnissä oleva Puolustusvoimien pääsotaharjoitus Kaakko 19 ei jää sotkussakaan huomaamatta.

Lauantai-ilta Vekaranjärvellä. Kello käy jo iltakahdeksaa, mutta Valkealan sotilaskotiyhdistyksen ylläpitämässä kahvilassa on vielä täysi tohina päällä. Marraskuun viimeisestä viikosta alkaen sotilaskodin ovi on käynyt tavallista tiuhempaan.

Oppilas Aaltonen huikkaa vastauksen kysymykseen, jota ei ennätetä edes esittää: perussokerimunkit ovat ihan parhaita. Aaltosella niitä on nyt, kuten aina, kaksin kappalein.

- Näissä on hinta-laatusuhde kohdallaan - ja ovathan nämä nyt vaan todella herkullisia.

Aaltonen toimii 1. viestikomppaniassa "aliupseerin hommissa".

- Sotilaskotihan on vähän kuin varusmiehen oma olohuone, jonne on aina mukava tulla hengähtämään ja herkuttelemaan.

Aaltonen kertoo pistäytyvänsä välillä myös viereisellä grillillä, joten valinnanvaraa Vekaranjärveltä löytyy perinteisen varuskuntaravintolan lisäksi. Rankan harjoituspäivän päätteeksi itsensä voi siis palkita vaikkapa grillin valikoimaan kuuluvalla Jalkarätillä tai Napalmilla.

Jotain suolaista ja makeaa

Heidi Lehtisare on työskennellyt vakituisesti Vekaranjärven sotilaskodissa viime keväästä lähtien.

- Vaihdoin alaa tyystin tämmöiseen ihmisläheisempään, ennen olin töissä navetassa, naurahtaa iloinen sotilaskotilainen.

Lehtisare arvelee, että keskimäärin harjoituspäivinä sotkun leipomossa on paistettu ehkä noin tuhat munkkia. Määrä sisältää myös niin sanotut berliininmunkit, joissa munkki on viimeistelty tomusokerista valmistetulla kuorrutteella. Lisäksi leipomossa valmistetaan esimerkiksi erilaisia täytettyjä sämpylöitä.

- Mutta kyllä se perussokerimunkki on ehdoton ykkössuosikki.

Itse leivottua, lämmöllä valmistettua

Vekaranjärven sotilaskodissa tuotteet leivotaan itse. Pääsotaharjoitusviikolla leipomossa jauhoja pöllyttää kaksi leipuria, joiden lisäksi harjoitukseen osallistuvien vatsantäytteen riittävyydestä vastaa joukko muita kahvion työntekijöitä.

- Koko ajan on jotakin tuotetta valmistumassa, sitä mukaan tehdään uutta, kun vitriinit tyhjenevät, huikataan keittiön puolelta.

Palataan vielä Lehtisareen mainitsemaan ihmisläheiseen työhön. Miten sotilaskodissa työskentely sitten eroaa muusta vastaavasta työstä? Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

- Koska meidän asiakkaat ovat yksinkertaisesti aivan ihania, Lehtisare päättää lämpimästi hymyillen.

Sotilaskotijärjestö on Suomen vanhin vapaaehtoisuuteen perustuva yhtäjaksoisesti toiminut maanpuolustusjärjestö. Tällä hetkellä Suomessa on 37 sotilaskotiyhdistystä, joissa toimii noin 6000 sisarta ja veljeä. Vekaranjärven sotilaskoti on myynniltään Suomen suurin sotilaskoti. Sotilaskoti on perustettu 1966.

´