Skip to content

”Mieli on ymmärrystä ja se on toiminnan ohjausjärjestelmä”

Army Academy
Julkaisuajankohta 7.10.2020 17.29
Tiedote
Maastopukuinen sotilas kuuntelee kun Gustafsberg luennoi salin edessä.

Valmentaja-kirjailija ja filosofian tohtori, turvallisuusjohtamisen maisteri, entinen poliisin valtakunnallisen valmiusyksikkö Karhun kouluttaja Harri Gustafsberg luennoi Maasotakoulussa keskiviikkona 7. lokakuuta 2020. Gustafsberg puhui voimakeinojen käytön kouluttajille ja johtajille. Eli ammattisotilaille, jotka olivat jatkokoulutuksessa Maasotakoulussa ympäri Suomen eri joukko-osastoista.

Luento oli avoin myös muille Maasotakoulussa opiskeleville ja Maasotakoulun henkilökunnalle. Sali täyttyikin nopeasti, etenkin kun saliin mahtui normaalia vähemmän väkeä koronaviruksen jarruttamiseksi tehtyjen varotoimien ja turvavälien vuoksi. Moni maaskilainen osallistui luennolle videoyhteyden kautta etänä.

Valmentaja-kirjailija Harri Gustafsberg kertoi aamupäivän ajan operatiivisesta toiminnasta ja sen ohjaamisesta sekä päätöksenteosta erityisesti mielen ja tietoisuuden näkökulmasta.

- Esimerkiksi päätöksen tekeminen siitä, että ammutaanko. H-hetkellä punnitaan, että kuka jää eloon, hän sanoo.

 
 

- Operatiivisessa tilanteessa päätöksenteko kumuloituu varsinkin tilanteen loppuvaiheessa. Riskialtis ympäristö aiheuttaa painetta. Mitä mielessä ja kehossa tapahtuu uhkaavassa tilanteessa, ei ole ammatista kiinni. Ihmisen järjestelmä vain toimii niin, Gustafsberg muistuttaa.

Parhaassa tapauksessa myös uhkaavassa tilanteessa, varsinkin voimankäytön ammattilaiset kuitenkin pääsevät ikään kuin flow-tilaan.

- Silloin irtaudumme omasta tunnekokemuksesta ja päästään optimaalisen suorittamisen tilaan.

- Mieli on ymmärrystä ja se on toiminnan ohjausjärjestelmä.

Mieli ja tietoisuus on Gustafsbergin mukaan keskeisin mekanismi toiminnassa.

- Se on "mental fitnesiä", joka syntyy monesta eri osa-alueesta. Mentaalinen fitnes on yhtä tärkeää kuin fyysinen treeni, Gustafsberg sanoo.

 
 

Voimankäyttötilanteita pitää käsitellä, analysoida ja niistä pitää oppia, jotta voi kehittyä paremmaksi.

- Tilanne pitää "repiä auki", jotta niistä voidaan oppia.

Riittävien tiedollisten ja taidollisten tasojen lisäksi myös mentaaliset ja kognitiiviset taidot ovat Harri Gustafbergin mukaan olennaisia myös voimankäytössä.

Organisaatiot, jotka haluavat kehittyä voimankäytön ammattilaisina ja olla ylipäänsä parempia, alkavat panostaa tähänkin puoleen. Puolustusvoimissa ja Maasotakoulussa muun muassa Koulutus 2020 -hankkeessa panostetaan sotilaan kehon lisäksi mieleen Taistelijan keho ja mieli -ohjelmassa.

- Ne eivät perinteisesti ole olleet niin tärkeässä asemassa. Mentaalisia taitoja ei ole ymmärretty niin paljon, kuin pitäisi ymmärtää. Keho-mieli -järjestelmät ovat suhteessa taktisiin ja fyysisiin ja teknisiin taitoihin. Siksi olen tutkinut aihetta ja perehtynyt siihen.

 
 

Perustana sotilaankin toiminnalle ovat arvot.

- Filosofinen perusta: kuka olet, mitä haluat tehdä. Lisäksi taidot ja kyvyt: kyky keskittyä, miten palaudutaan kuormituksesta, Gustafsberg luettelee konkreettisia asioita.

Maasotakoulun arvoja ovat ammattitaito, isänmaallisuus, yhteistyökyky ja luotettavuus.

Lisäksi toimintaa parantaa terve ylpeys omasta yksiköstä ja sen toiminnasta.

- Ylpeys omasta yksiköstä ei tarkoita ylimielisyyttä. Se on hyvää ylpeyttä tekemisestä. Se on tahtoa ja kykyä toimia osana huipputiimiä.

Ajankohtaiseen keskusteluun poliisin voimankäytöstä ilmastoaktivistien mielenosoituksessa lokakuun alussa Helsingissä Harri Gustafsberg kommentoi seuraavasti:

- Asioita pitää ruotia kaikista näkökulmista. On houkuttelevaa lytätä poliisi yhden tilaisuuden ja teon perusteella, vaikkei tietäisi, mitä siinä on kokonaisuudessaan tapahtunut. Meillä ei ole samaa ongelmaa kuin Yhdysvalloissa. Meillä ei poliisin voimankäyttö ole kohtuutonta. Pitää pohtia, mikä on ihmisen vastuu. Mielestäni saa olla kansalaistottelemattomuutta, mutta pitää ottaa vastuu omista teoistaan.

Oikeuksia ja vastuita on kaikilla, niin kansalaisilla kuin virkamiehilläkin. Voimankäyttöoikeuden omaava virkamies on vastuullinen ja ammattitaitoinen. Kun toimii vastuullisesti, voi pysyä ylpeänä tekemisistään.

 
 

Gustafbergin luento viritti opiskelijoissa ja maaskilaisissa aktiivista keskustelua.

- Opiskelijat ovat kokeneita Puolustusvoimien voimakeinojen käytön kouluttajia, jotka päivittävät osaamistaan säännöllisesti Maasotakoululla. Opiskelijat toimivat hallintoyksiköissään voimakeinojen käytön kouluttajina ja hallintoyksiköiden pääkouluttajina. Opetustilaisuuden tarkoituksena on kehittää taitoja ja tietoja sekä ylläpitää voimakeinojen käytön harjoituksen johtajien lisenssi, kertoo opetustilaisuuden johtaja, ylikersantti Jiri Temonen Maasotakoulusta.

 

´