Skip to content

Maasotakoulu juhli vuosipäiväänsä

Army Academy
Julkaisuajankohta 16.10.2020 15.58
Tiedote
Artisti Ilta Fuchs laulaa Rakuunasoittokunnan kanssa Maasotakoulun vuosipäivän juhlassa 16.10.2020.

Maasotakoulun vuosipäivä on 19. lokakuuta, mutta tänä vuonna sitä vietettiin perjantaina 16.10.2020. Päiväjuhlassa esiintyi Rakuunasoittokunnan Big Band solistinaan artisti Ilta Fuchs.

Maasotakoulun vuosipäivä alkoi aamulla seppeleenlaskuilla Lappeenrannassa ja Haminassa. Myös aliupseereiden virka-vala vannottiin vuosipäivän kunniaksi ja aliupseereiden mestaritason kurssin päätöskahvit juotiin aamupäivällä.

Päiväjuhla järjestettiin Lappeenrannan kaupungintalon Lappeenranta-salissa. Ohjelmassa oli koulunjohtaja, eversti Kari Pietiläisen puhe sekä henkilökunnan palkitsemisia, muun muassa Vuoden maasotakoululainen.

Juhlassa nautittiin myös Rakuunasoittokunnan Big Bandin konsertista, jossa solistina oli Ilta. Ilta Fuchs on suomalais-saksalainen artisti, joka julkaisi syyskuussa 2020 esikoisalbuminsa Näitä hetkiä varten, ja tuli kolmanneksi Tähdet, tähdet -kisassa keväällä 2019.

Juhlatilaisuuteen osallistui paikan päällä ainoastaan Maasotakoulun Lappeenrannassa palvelevaa henkilöstöä ja muutama kutsuvieras. Muulle Maasotakoulun henkilöstölle tilaisuus välitettiin internetin kautta eri aselajikouluihin ja toimipisteille. Päiväjuhlan päätteeksi noin klo 14 juotiin kakkukahvit toimipisteittäin omassa varuskunnassa. 

Tässä koulunjohtajan, eversti Kari Pietiläisen juhlapuhe:


”Herra kaupunginjohtaja, hyvät kutsuvieraat ja arvoisat maasotakoululaiset!


Minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan Maasotakoulun vuosipäivää tänne Lappeenranta-saliin ja sinne etäyhteyksien päähän eri toimipisteissämme. Koulultamme poissiirtyneet ovat saaneet kutsun osallistua juhlaamme etäyhteyksien päästä. Olkaa tervetulleita ja viihtykää hieman erityyppisessä juhlassamme!  

Maasotakoulu täyttää 19 vuotta 19.10.2020. Ensi vuonna vietämme 20-vuotisjuhlaa. Toki koulumme kunniakkaat perinteet ulottuvat huomattavasti kauemmas ja niistä on meidän kaikkien syytä olla ylpeitä. Maasotakoulu vaalii muun muassa Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmän Maavoimien tapahtuman, talvisodan, perinteitä. Tänä vuonna olemme viettäneet talvisodan päättymisen 80-vuotismuistotilaisuutta 13.3.2020, mutta jo silloinkin poikkeusjärjestelyin. Perintö elää vahvana, mutta katseemme on tulevaisuudessa.

Ketään ei jätetä, korona-aikanakaan

Talvisodan henkenä oli myös, ettei ketään jätetä.Se on myös ollut johtava periaate korona-ajan työskentelyssämme. Lähityöskentely on jatkunut ja etätyöskentelyssä virtuaalikahvit ja -kokoukset ovat tulleet arkeemme. Henkilöstömme on ottanut ns. digiloikan osaamisessaan.

Maasotakoulu tulevaisuuden Maavoimia rakentamassa

Juhlavuoden alkuun mennessä valmistuu myös Maasotakoulun strategia 2026. Koulun visio ja missio ovat kiteytetysti ”Maasotakoulu tulevaisuuden Maavoimia rakentamassa”. Strategia on tällä hetkellä lausuntokierroksella ja julkaistaan vielä ennen vuodenvaihdetta.

Yhdessä Maasotakouluna -tehtävästä tavoitteeseen

Tämänpäiväinen juhla on rakennettu tiiviiksi kokonaisuudeksi teemana ”Yhdessä Maasotakouluna - tehtävästä tavoitteeseen”. Jätimme puheet tällä kertaa minimiin ja striimaamme palkitsemiset ja konsertin virtuaalisena henkilöstöllemme eri toimispisteissä.

Perinteiseen tapaan muistamme tänään Maasotakoululta lähteneitä, yhteistyökumppaneita ja palkitsemme henkilökuntaa vuoden aikana tehdystä erinomaisesta työstä. 

Maasotakoulun vuosi 2020 on ollut lievästi ilmaistuna vaiherikas. Koulu aloitti vuoden valmius-, tutkimus- ja koulutustehtävät tehokkaasti.  Kiivas alkuvuosi vaihtui maaliskuussa koronaviruksen vastaiseen taisteluun. Alusta alkaen olemme pyrkineet toteuttamaan tehtäväämme tavoitehakuisesti. Lähiopetus tulee edelleen olemaan Maasotakoulun opetuksen voitonkaava koronanvastaisesta taistelusta huolimatta.


On myös aika kiitoksen, sillä me maasotakoululaiset olemme edelleen onnistuneet ennaltaehkäisemään tartuntojen leviämistä todella hienosti, kiitos teille kaikille siitä. (Maasotakoulussa on todettu vain yksi koronatapaus tähän mennessä.)


Samalla kiitän esikuntaa ja erityisesti operatiivista osastoa korona-taistelun johtamisesta ja tekemisemme koordinaatiosta. Reserviupseerikoulu ja Koulutuskeskus ovat kantaneet suurimman vastuun toiminnan käytäntöön viemisen osalta. Kohortointi (eli osastointi) ei synny ilman kovaa työtä ja venymistä kovin kiireisenä arkena.   

RUK täytti 100 vuotta tänä vuonna

Tämä vuosi on ollut meille koronasta huolimatta juhlavuosi, sillä Reserviupseerikoulu täytti tänä vuonna 100 vuotta. Juhlaa on vietetty tänä vuonna presidentillisen periaatteen ”fyysinen etäisyys - henkinen läheisyys” -hengessä. Varsinainen juhlatapahtuma on ensi vuonna 12.6.2021. Tämän vuoden ehdottomia huippukohtia on ollut Reserviupseerikoulutus 100-vuotta -kirjan julkaise-minen 4.6.2020 ja luovutus muun muassa tasavallan presidentille.   

Palkittua työtä

Toiminnan jatkuvasta parantamisesta on erinomainen esimerkki Panssarikoululla palvelevan majuri Ilja Varhan palkitseminen Puolustusvoimien ”Vuoden koulutusteko 2020”- palkinnolla. Ilja Varha palkittiin erityisesti taktiikan opetuksen kehittämisestä ja simuloinnin liittämisestä siihen. Viime vuonnahan vastaavan tunnustuksen sai Reserviupseerikoulu Maavoimien reserviupseerikurssin laadukkaasta uudistamistyöstä osana Koulutus 2020 -ohjelmaa. Molemmat reserviupseerikursseja kouluttavat joukkomme ovat palkintonsa ansainneet ja edustavat monessa mielessä Koulutus 2020-huippuja omilla saroillaan. 

Koulutuskeskuksen taktiikan opetuksen kehittämiseksi tekemä pitkäjänteinen työ näkyy eri kurssien opetuksessa. Virtuaalimaailma on kaikissa aselajikouluissa läsnä ja verkko-oppimisen parhaat menetelmät kehittyvät koko ajan. Vahvuutemme on kuitenkin edelleen ehdottomasti vahva käytännönläheinen koulutus lähiopetuksena. Kurssien antama palaute opetuksesta on korkealla tasolla ja opetustapamme tuottaa hyviä tuloksia. Esimerkiksi elokuun lopulla valmistuneen kadettikurssin arvioinnit olivat kaikilla aselajikouluilla yli 4 ja kahdella koululla peräti 4,4 (asteikolla 1-5). Näissä luvuissa on myös muistettava, että ne ovat ns. superlukuja, joihin sisälty-vät opiskelijoiden, opettajien ja opetuksen yhteistulosa.

Tutkimuskeskus on ollut - hiukan keventäen - ”liekeissä” vuonna 2020. Maavoimien tulevaisuutta tarkastelevat Operatiivinen yhtymä 2035 ja Maavoimatutkimus 5 ovat saaneet kiitosta ja valtakunnallisissa operaatiosuunta-tarkasteluissa sisältö ja metodit ovat olleet erinomaisia. Työ jatkuu loppuvuonna.

Tiivis harjoitus- ja koulutuskalenteri

Sotakoulun koulutuskalenteri on jo normaalisti tiivis kokonaisuus. Valtakunnallisten harjoitusten johtovastuut haastoivat meidät viime vuonna ja tahti jatkuu tänä vuonna Maavoimien vaikuttamisharjoituksen 2020 osalta. Haluan vielä näin juhlapäivänämme kiittää esikuntaa ja kaikkia joukkoyksiköitä panoksestanne Bold Quest 19.1. -tapahtumaan ja Puolustusvoimien pääsotaharjoi-tus Kaakko 19:ssa. Palaute on erinomainen molempien harjoitusten osalta. 

Vuonna 2021 kurssiemme vahvuudet tulevat edelleen kasvamaan, kertausharjoitukset lisääntyvät pienellä korona-varauksella ja uusimuotoinen yhteistyö Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa tiivistyy. Alueelliset paikallispuolustusharjoitukset ovat meille tärkeitä ja niissä laaja viranomaisyhteistyö on keskiössä. Paikallispuolustuksen kehittäminen on käynnistynyt ja sen perustaksi syntyy myös tutkimustuloksia lähitulevaisuudessa. 

Vahvuutenamme hyvä me-henki

Johtajan mieltä on tänä syksynä lämmittänyt erityisesti Maasotakoulun kokonaistulos työilmapiirikyselyssä. Työ-ilmapiirimme vuonna 2020 oli hieman parempi kuin viime vuonna. Vastausprosentti oli 92,8 % ja vahvuutemme me-henki oli tasolla 4,4 (asteikolla 1-5). Pääsimme ylöspäin muun muassa työn imun, sisäisen tiedonvälityksen ja jaksamisen osalta. Peräti 36 prosenttia kokee parhaiten olevana asiana olevan työyhteisöön ja työilmapiiriin liittyvät asiat.

Johtajan mieltä on vuoden aikana lämmittänyt edelleen myös liikuntamyönteisyytemme ja liikuntapaikkojen kehittyminen. Säätiöt tukevat hankkeitamme ja ne tarjoavat hyvät alustat kehittyvän toimintakykykoulutuksen moninaisiin tarpeisiin. Toimintakyvyn parissa työskentelevät maasotakoululaiset tekevät erinomaista työtä.

Haluan kiittää ammattitaitoista ja tehtäviinsä sitoutunutta henkilöstöämme, opiskelijoita sekä asevelvollisia kuluneen vuoden saavutuksista. 

Kiitos kumppaneille, yhteistyö jatkuu

Arvoisat kutsuvieraat osin siellä etäyhteyksien päässä:

Vilpitön kiitokseni Maasotakoululta muualle siirtyneille arvokkaasta työstänne koulun hyväksi. Tulokset puhuvat puolestaan. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme siitä arvokkaasta tuesta, jonka olette toiminnallemme antaneet. Erityiskiitos paikalla oleville Lappeenrannan kaupungin edustajille kaupunginjohtajan johdolla. Lämpimät onnittelut kisamenestyksestä ympäristöystävällisten kaupunkien Green Leaf- kilpailussa. Maasotakoulu pyrkii mukaan Lappeenrannassa toimivaan Green Reality -verkostoon. Kiitän myös Maavoimien esikuntaa te-kemisellemme antamastanne tuesta.

Meillä on tänään velvollisuus pysähtyä hetkeksi, juhlia menestyksekästä kulunutta vuotta ja nauttia hieman erilaisesta vuosipäivästämme.

Hyvä juhlayleisö,
toivotan teille antoisaa ja mieleenpainuvaa Maasotakou-lun vuosipäivää. Kiitos.”

Eversti Kari Pietiläinen, Maasotakoulun johtaja

Joukko-osasto
´