Search

Your search for 'Ruotsi' returned 91 results
Fess search
  1. 15.10.2018 | Ruotsalainen ylikersantti Stefan Peltonen Norrbottenin rykmentistä aloitti komennuksen Lappeenrannassa Maasotakoulussa syksyllä 2018. Peltonen tutustuu vuoden ajan suomalaiseen aliupseeriston koulutukseen niin opiskelijana kuin kouluttajanakin. Tämä on osa Suomen ja Ruotsin välistä sotilaallista yhteistoimintaa eli FISE-yhteistyötä. Siihen kuuluu muun muassa yhteisiä sotaharjoituksia, kursseja ja nyt myös Peltosen vuoden pesti Suomessa.
    https://maavoimat.fi/-/aliupseerin-koulutus-kansainvalistyy
  2. 20.5.2016 | Malin asevoimille EUTM- koulutusoperaation antama koulutus on edennyt vaiheeseen, jossa kouluttajatehtävät vähenevät ja siirrytään liikkuvampaan toimintatapaan. Operaatiossa koulutus tulee jatkossa tapahtumaan entistä enemmän nykyisen Koulikoron koulutustukikohdan sijasta Malin asevoimien tukikohdissa.
    https://maavoimat.fi/-/eutm-mali-operaation-toimintamalli-muuttuu
  3. 16.6.2017 | Eniten mitaleita suunnistivat Viro, Venäjä ja Puola.
    https://maavoimat.fi/-/suomelle-kaksi-mitalia-sotilaiden-suunnistuksen-mm-kisoista
  4. 15.2.2017 | Utin jääkärirykmentin vuoden tärkein talviolosuhdeharjoitus Northern Griffin 2017 järjestetään Lapissa 20. helmikuuta – 17. maaliskuuta.
    https://maavoimat.fi/-/vuoden-tarkein-kansainvalinen-erikoisjoukko-ja-helikopteriharjoitus-alkaa-lapissa
  5. 9.9.2016 | Maavoimat osallistuu Ruotsissa järjestettävään kansainväliseen RECCEX16 -harjoitukseen 20.–29.9. Ruotsin Uumajassa. Harjoitukseen osallistuvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska ja Iso-Britannia.
    https://maavoimat.fi/-/maavoimat-osallistuu-reccex16-harjoitukseen-ruotsissa
  6. 23.6.2016 | Suomi osallistuu Iso-Britannian johtamaan Euroopan unionin taisteluosastoon (EUBG16) vuonna 2016. Suomen ja Iso-Britannian lisäksi taisteluosastoon osallistuvat Ruotsi, Irlanti, Latvia ja Liettua.
    https://maavoimat.fi/-/eu-n-taisteluosaston-valmiusvuoro-alkaa-1-heinakuuta
  7. 22.11.2017 | Maavoimien ampumaharjoitus Pohjoinen 17 päättyy torstaina Rovajärvellä loppuammuntoihin.
    https://maavoimat.fi/-/pohjoinen-17-harjoitus-paattyy-rovajarvella
  8. 5.6.2017 | Puolustusvoimat järjestää 10. - 16. kesäkuuta Haminassa Kansainvälisen Sotilasurheiluliiton (CISM) 50. sotilaiden suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailuohjelmassa on keskimatkan ja pitkän matkan kilpailut, joukkuekilpailu sekä viestikilpailu.
    https://maavoimat.fi/-/sotilaiden-suunnistuksen-50-maailmanmestaruuskilpailut-haminassa-10-16-6-2017
  9. 27.5.2020 | Kaartin jääkärirykmentin alokasposti saapumiserälle 2/20 on julkaistu verkossa. Alokasposti lähetetään myös postitse kaikille Santahaminassa heinäkuussa palveluksensa aloittaville.
    https://maavoimat.fi/-/kaartin-jaakarirykmentin-alokasposti-heinakuussa-palveluksensa-aloittaville
  10. 24.11.2016 | Suomen ja Ruotsin puolustusministerit vierailivat torstaina Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa Rovajärvellä.
    https://maavoimat.fi/-/suomen-ja-ruotsin-puolustusministerit-vierailivat-rovajarvella
  11. 30.12.2016 | Suomen puolivuotinen valmiusaika Euroopan Unionin EUBG16-taisteluosastossa päättyy vuoden lopussa.
    https://maavoimat.fi/-/suomen-osallistuminen-eu-n-taisteluosaston-valmiusvuoroon-paattyy
  12. 12.11.2018 | Puolustusvoimien urheilukoulun talvilajien saapumiserä III/19 on valittu. Yhteensä Urheilukouluun valittiin 93 urheilijaa 15 eri lajiryhmästä.
    https://maavoimat.fi/-/urheilukoulussa-varusmiespalveluksen-aloittavat-talvilajien-urheilijat-on-valittu
  13. 30.1.2018 | Utin jääkärirykmentin talviolosuhdeharjoitus Northern Griffin 18 alkaa Lapissa 5. helmikuuta. Harjoitus järjestetään tänä vuonna kahdessa osassa, 5. - 16. helmikuuta ja 26. helmikuuta - 23. maaliskuuta.
    https://maavoimat.fi/-/utin-jaakarirykmentin-talviharjoitus-lapissa
  14. 9.12.2018 | Ruotsin maavoimien komentaja, kenraalimajuri Karl Engelbrektson vieraili Maavoimissa Pohjois-Suomessa 8.–9.12.2018. Vierailua isännöi Suomen maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko.
    https://maavoimat.fi/-/ruotsin-maavoimien-komentaja-vierailulla-suomessa
  15. 16.11.2018 | Maavoimien komentaja kenraaliluutantti Petri Hulkko tarkasti EUTM (European Union Training Mission) Somalia -operaatioon osallistuvan suomalaisen osaston toiminnan 11.–16. marraskuuta. Tarkastuksessa keskityttiin kansallisen toiminnan lisäksi operaation nykytilaan sekä operaation tulevaisuuden kehitykseen.
    https://maavoimat.fi/-/somalian-koulutusoperaatio-siirtyy-yksikoiden-kouluttamisesta-neuvonantoon
  16. 2.12.2019 | Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n tarkkailijoita kävi Kaakko 19 -harjoituksessa 28.11.-2.12.2019.
    https://maavoimat.fi/-/-finland-12-points-suomi-jarjesti-vapaaehtoisen-etyj-tarkkailun-kaakko-19-harjoitukseen
  17. 18.4.2018 | Suomi osallistuu 3.-14.5. Virossa järjestettävään Siil 18 -sotaharjoitukseen Etelä-Virossa. Harjoitus on Viron puolustusvoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus. Harjoitus on osa Puolustusvoimien kansainvälisen toiminnan vuosisuunnitelman mukaista maavoimien harjoitustoimintaa.
    https://maavoimat.fi/-/suomi-osallistuu-viron-siil18-paasotaharjoitukseen-toukokuussa
  18. 17.9.2018 | Kilpailuihin osallistuu lähes 200 suunnistajaa. Kilpailijoiden joukossa nähdään useita huippusuunnistajia muun muassa MM-kilpailuissa hopeaa ja EM-kilpailuissa kultaa saavuttanut Marika Teini, Suomen suunnistusmaajoukkueessa kahdeksatta vuotta kilpaileva Olli-Markus Taivainen sekä virolaiset huippusuunnistajat Timo Sild ja Lauri Sild.
    https://maavoimat.fi/-/suunnistuksen-sotilaiden-sm-ja-pm-kilpailut-20-1
  19. 19.9.2018 | Porin prikaatista kotiutuu 131 varusmiestä keskiviikkona 19. syyskuuta. Kotiutuvat 255 vuorokautta palvelleet varusmiehet ovat aloittaneet palveluksensa tammikuussa ja heidät on koulutettu miehistön erityistehtäviin.
    https://maavoimat.fi/-/miehiston-erityistehtaviin-koulutetut-reserviin
  20. 21.3.2018 | Kainuun prikaatin sotilaspoliisijoukkue harjoittelee Bodenissa Ruotsissa 26.3.-1.4.
    https://maavoimat.fi/-/kainuun-prikaatin-sotilaspoliisit-harjoittelevat-bodenissa-ruotsissa