Hoppa till innehåll

Kenraaliluutnantti Timo Kakkolan puhe itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa paraatissa 6.12.

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 6.12.2022 12.16
Tiedote

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, hyvä juhlaväki, sotilaat! Ärade veteraner och lottor från våra krig, bästa festgäster, soldater!

Kulunut vuosi on ollut erittäin poikkeuksellinen. Kahden koronavuoden jälkeen Euroopan turvallisuustilanne muuttui merkittävästi Venäjän hyökättyä laajamittaisesti Ukrainaan 24. helmikuuta. Sota jatkuu edelleen, eikä sille ole nähtävissä nopeaa päätöstä. Suomi on arvioinut uudelleen turvallisuuspoliittista tilannettaan ja hakenut Naton jäsenyyttä. 

Ukrainan tilanne on osoittanut, että Suomen kokonaisturvallisuuden huomioon ottava varautuminen ja Puolustusvoimien suunnitelmallinen ja pitkäkestoinen kehittäminen on ollut tärkeää. Suomella on kokoonsa suhteutettuna hyvin varteenotettavat Puolustusvoimat sekä kansainvälisesti mitattuna erittäin korkea maanpuolustustahto. Olemme tehneet oikeita valintoja oman puolustuskyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Huolimatta Nato-jäsenyyden hakemisesta, Suomen puolustus tulee olemaan myös jatkossa Suomen Puolustusvoimien päätehtävä. Nato-jäsenyys ei poista oman vahvan puolustuskyvyn tarvetta.

Ukrainan sota on osoittanut maanpuolustustahdon merkityksen. Kuten ylipäällikkömme on todennut, tärkein puolustuslinja kulkee korvien välissä. Olemme Suomessa onnistuneet ylläpitämään korkean maanpuolustustahdon ja tämä näkyy myös luottamuksena Puolustusvoimia kohtaan. 

Puolustuskykymme on rakennettu siten, että käytössämme on korkeaan teknologiaan perustuvia ja nopeaan toimintaan kykeneviä joukkoja ja järjestelmiä. Tämän lisäksi meillä on asevelvollisuuteen perustuva osaava ja laaja reservi, jolla pystymme vastaamaan myös mahdollisiin laajempiin ja pitkäkestoisiin uhkiin.

Yksi osoitus reservin voimasta ilmenee täällä Haminassa. Hamina tunnetaan Reserviupseerikoulusta, jossa merkittävä osa reservin johtajistamme koulutetaan. Täällä Haminassa tehdyllä, merkittävällä työllä on jo yli 100-vuotiset perinteet.

Toimiva puolustus edellyttää myös materiaalista valmiutta. F-35-monitoimihävittäjän hankinnalla varmistetaan Suomen ilmapuolustuksen suorituskyky 2060-luvun alkuun asti. Merivoimien neljä Pohjanmaa-luokan korvettia tulevat turvaamaan Suomen merellisen puolustus- ja ennaltaehkäisevän kyvyn säilymisen. Nämä hankinnat tuottavat merkittävää lisäarvoa koko puolustusjärjestelmälle. Tällä vuosikymmenellä kehitetään myös Puolustusvoimien yhteistä tulenkäyttö-, kyber- ja tiedustelukykyä.

Ukrainan sodan seurauksena Suomi on päättänyt vahventaa nopeasti puolustustaan. Hankimme lisää jo käytössä olevaa puolustusmateriaalia. 

Olemme lisänneet henkilöstön määrää ja kehitämme entisestään puolustuskykyämme ja valmiuttamme lisäämällä reservin kertausharjoituksia. Reserviläiset ovat osallistuneet harjoituksiin aktiivisesti ja osoittaneet hyvän suorituskykynsä kaikkien puolustushaarojen ja laitosten harjoituksissa. 

Under sommaren och hösten har vi också ökat vår internationella utbildningsverksamhet. Ett betydande antal trupper har utbildat sig i Finland med Armén, Marinen och Flygvapnet. Genom gemensamma övningar säkerställer vi vår förmåga att arbeta tillsammans i alla situationer.

Yksi merkittävä osa-alue Puolustusvoimien ja reserviläisten toiminnassa on koko maan kattava paikallispuolustus. Paikallispuolustus toteutetaan Maavoimien johdolla yhdessä muiden viranomaisten, kumppanien ja lukuisten järjestöjen kanssa. 

Hyvät kuulijat,

Suomen liittyminen Natoon etenee. Kaluston ja järjestelmien osalta olemme olleet yhteensopivia NATO:n kanssa jo pitkään eikä merkittäviä muutostarpeita siitäkään näkökulmasta ole. Me täytämme sotilaalliset kriteerit.

Puolustusvoimien päätehtävään, Suomen puolustamiseen, tarvitsemme jatkossakin hyvin varustettuja ja koulutettuja joukkoja sekä maanpuolustustahtoista reserviä. Tulevaisuudessakin me suomalaiset olemme ensi sijassa vastuussa maamme puolustamisesta.

Jag vill tacka er alla för det arbete ni har gjort för Finlands säkerhet! Tillsammans skapar vi trygghet.

Haluan kiittää teitä kaikkia Suomen turvallisuuden eteen tekemästänne työstä! Turvallisuus tehdään yhdessä. 

Kohottakaamme kolminkertainen ”Eläköön”-huuto itsenäiselle Isänmaalle!

´