Asevelvollisten koulutuksen modernisointi takaa uskottavan puolustuksen
Koulutus 2020 näkyy ja kuuluu reserviupseerikurssin opetuksessa

Maasotakoulu 1.7.2019 16.27
Uutinen
Reserviupseerikoulun varusmiehiä harjoituksessa rivissä.

Reserviupseerikoulutus uudistuu osana Koulutus 2020 -ohjelmaa. Uudistamistyö alkoi keväällä 2018. Ensimmäiset yksittäiset kokeilut toteutettiin talvella 2018–2019. Nyt käynnissä olevalla kurssilla muutosaskeleet ovat kaikkein voimakkaimmat, kun uusimuotoinen koulutus toimeenpannaan koulutuskokeiluna.

Suomen puolustusratkaisu nojaa suomalaiseen asevelvollisuuteen. Asevelvollisuudella on pitkä perinne suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitä arvostetaan ja sen avulla kyetään tuottamaan Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen tarvitsema osaaminen sekä suorituskykyiset joukot.

Nykyaikainen, vetovoimainen ja tehokas koulutusjärjestelmä on toimivan asevelvollisuuden perusta. Vain toimivan koulutusjärjestelmän avulla voidaan yltää asetettuihin suorituskykyvaatimuksiin.

Ihmisiä luokassa seuraamassa kouluttajan opetusta panssarivaunuista.

Koulutus 2020 -ohjelma on kokonaisvaltainen koulutusuudistus, joka sisältää lukuisia kokeiluja eli eksperimenttejä. Uudistus näkyy vahvasti asevelvollisten koulutuksen uudistamisena, mutta se vaikuttaa laaja-alaisesti koko Puolustusvoimien koulutukseen. Koulutuksen sisältöjen kehittämisellä reagoidaan toimintaympäristön muutokseen, otetaan käyttöön digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia, modernisoidaan opetusmenetelmiä vastaamaan oppijoiden muuttuneita valmiuksia ja odotuksia sekä pyritään löytämään kustannustehokkaita ja kestäviä ratkaisuja koulutuksen kehittämiseksi pitkällä aikavälillä. Muun muassa simulointi, verkko-oppiminen, digitalisaation entistä tehokkaampi hyödyntäminen sekä kokonaisvaltainen toimintakykykoulutus ovat uudistuksessa vahvasti esillä.

Reserviupseerikurssin uudistaminen näyttää johtajakoulutuksen suunnan

Varusmiesten antamat vuosittaiset loppupalautteet osoittavat reserviupseerikoulutuksen olevan laadukasta. Suurimmat kehittämiskohteet loppukyselyn mukaan ovat johtajakoulutuksen laatu ja sisältö. Samainen loppukysely osoittaa myös reserviupseerikoulutuksen tärkeimmän vahvuuden - upseerikokelaiden arvostuksen. Vaikka pärjäämme tänään hyvin, on koulutuksen kuitenkin seurattava aikaa ja kehityttävä, jotta olemme vahvoja myös huomenna.

Maavoimien reserviupseerikoulutus uudistuu osana Puolustusvoimien Koulutus 2020 -ohjelmaa. Kurssin uudistamistyö alkoi Reserviupseerikoulussa keväällä 2018. Ensimmäiset yksittäiset kokeilut toteutettiin talvella 2018 - 2019 reserviupseerikurssilla 253. Nyt käynnissä olevalla reserviupseerikurssilla 254 muutosaskeleet ovat kaikkein voimakkaimmat, kun uusimuotoinen koulutus toimeenpannaan koulutuskokeiluna. Reserviupseerikoululla on merkittävä vastuu varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen valtakunnallisena toimijana, joten koulun vastuulle on käsketty merkittäviä johtajakoulutuksen kokeiluvastuita.

Maavoimien reserviupseerikoulutuksesta rakennetaan nousujohteinen kokonaisuus, joka tuottaa osaavia, toimintakykyisiä ja oppimishaluisia johtajia joukko-osastojen tarpeisiin ja edelleen sijoitettavaksi sodan ajan joukkoihin. Samalla se tuottaa yhtenäisen ja kestävän ymmärryksen omasta aselajista, Suomen puolustusjärjestelmästä ja kokonaismaanpuolustuksen toimintamallista.

"Vaikka pärjäämme tänään hyvin, on koulutuksen kuitenkin seurattava aikaa ja kehityttävä, jotta olemme vahvoja myös huomenna."

Reserviupseerikurssin uudistuksen yhdeksän kehittämisaluetta ovat:

  • koulutuksen rakenne
  • kokonaisvaltainen toimintakykykoulutus
  • harjoitusten kehittäminen
  • opetusmenetelmät
  • johtajakoulutus
  • kouluttajakoulutus
  • verkkopedagogiikka
  • simulointi ja virtuaaliset oppimisympäristöt sekä
  • arviointi ja palaute.

Kaikilla kehittämisalueilla toteutetaan lukuisia isompia ja pienempiä kokeiluja, joiden avulla Koulutus 2020 -tavoitteet saavutetaan. Kehitystyötä arvioidaan jatkuvan arvioinnin periaatteella. Lisäksi arviointia tuetaan Maavoimien esikunnan ja Reserviupseerikoulun toimesta kouluttajille ja koulutettaville suunnatuilla palautekyselyillä.

Joukkueen johtaja johtaa joukkuettaan maastossa.

Asevelvollisten johtajakoulutusta ei kehitetä akateemiseen suuntaan, vaan koulutuksen kehittämisen keskeinen teema on ollut tekemällä oppiminen. Digitalisaatiosta kehitetään entistä parempi renki, isännäksi siitä ei ole. Opetusmenetelmällisellä kehityksellä vähennetään nykymuotoisia oppitunteja. Tavoitteena on parempi käytännön johtamisen oppiminen taistelukentällä.

Tulokset ovat rohkaisevia – töitä riittää vielä

Reserviupseerikurssin kurssi- ja moduuliperusteisuus tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella kurssilla saavutettuja kokemuksia jo kurssin aikana. Reserviupseerikurssi muodostuu viidestä kurssista, joita ovat:

  • Orientaatiokurssi (1 viikko)
  • Aselajijohtajakurssi (6 viikkoa)
  • Syventävät opinnot (7 viikkoa)
  • Kouluttajuuskurssi (1 viikko)
  • Reflektointikurssi (1 viikko)

"Asevelvollisten johtajakoulutusta ei kehitetä akateemiseen suuntaan, vaan koulutuksen kehittämisen keskeinen teema on ollut tekemällä oppiminen.

Orientaatiokurssin päätteeksi toukokuussa 2019 järjestetty palautekysely osoitti kehittämistyön olevan oikeassa suunnassa. Orientaatiokurssin ensisijaisena tavoitteena on reserviupseerin asenne ja arvoperustan luominen koulutettaviin. Kurssilaiset kokivat koulutuksen laadukkuuden muun muassa viimeisteltyinä koulutustapahtumina.

Uusimuotoiset opetusmenetelmät on otettu innokkuudella vastaan. Opetusmenetelmien uudistus näkyy erityisesti oppijoiden korkeana arvostuksena sekä motivaationa. Uusimuotoiset opetusmenetelmät mahdollistavat myös entistä paremmin kouluttajien ja koulutettavien välille muodostuvan läheisen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen. Tämä näkyy korkeana arvostuksena puolin ja toisin.

Varusmiehiä urheilemassa kasarmin pihalla.

Palautekyselyn perusteella myös toimintakykykoulutuksen ja erityisesti "Taistelijan keho" -kokonaisuudet koettiin mielekkäinä. Tosin pieni joukko koki harjoitteet liian raskaiksi ja yksipuolisiksi, mihin reagoidaan jo käynnissä olevalla kurssilla.

"Digitalisaatiosta kehitetään entistä parempi renki, isännäksi siitä ei ole."

Voimakas Puolustusvoimien Moodle-verkko-oppimisympäristön käytön lisääminen haastoi verkon, itse PVMoodle -järjestelmän ja kouluttajat. Olemme ottaneet digitalisaation suhteen isoja loikkia, ja jonkin osa-kokonaisuuden toimimattomuus on luonnollista. Kokonaisuudessaan verkko-oppimisympäristön käyttö koettiin positiivisena kehitysaskeleena. Niin sanottujen käytävänäyttöjen käytössä olemme vielä oppijan asemassa.

Kouluttajapalautteesta nousi esiin kouluttajien huoli eritasoisten koulutettavien kyvystä omaksua opetettavia asioita. Ne oppijat, joilla on oppimisvaikeuksia, tarvitsevat jatkossakin tukea oppimistavoitteisiin pääsemiseksi.

Varusmies taisteluvarustuksessa seuraa kouluttajan opetusta.

Orientaatiokurssin jälkeen toimeenpannun aselajijohtajakurssin alkuviikot ovat osoittaneet, että erityisesti harjoitusten kehittäminen on hyvässä vauhdissa. Isona teemana harjoitusten kehittämisessä on "joukkojen koulutuksesta johtajakoulutukseen". Tämä kokonaisuus kääntää oppimisen entistä paremmin yksilöllisempää johtajakoulutusta kehittäväksi. Tulokset ovat rohkaisevia ja antavat odottaa, että kurssilta valmistuvat kokelaat ovat entistä aloitteellisimpia ja paremmin taistelukenttää ymmärtäviä.

Vakioinnilla osaaminen leviää

Onnistunut kokeilu päättyy aina oikeiden ja tarkoituksenmukaisten johtopäätösten ja kehittämisesitysten tekemiseen. Yksi osa johtopäätösten tekemistä on myös yksittäisten eksperimenttien onnistumisten arviointi ja levittäminen käytäntöön.

Käynnissä olevat kokeilut arvioidaan syksyllä 2019 huolellisesti ja hyvät käytännöt vakioidaan koko kurssia kattaviksi. Huolellinen dokumentointi mahdollistaa myös saavutettujen oppien levittämisen koko Puolustusvoimia hyödyttäviksi.

"Suomen puolustus nojaa osaaviin ja toimintakykyisiin reservin johtajiin.

Reserviupseerikoulutus tuottaa sekä taitoja taisteluun että eväitä elämään. Nyt käynnissä oleva johtajakoulutuksen uudistus on vasta alussa. Huolellisesti loppuunvietynä se tarjoaa entistä paremman alustan rakentaa suorituskykyisiä joukkoja Suomen puolustuksen tarpeisiin, sillä Suomen puolustus nojaa osaaviin ja toimintakykyisiin reservin johtajiin.

Kolme sotilassta seuraa koulutusta metsämaastossa.

Teksti: Reserviupseerikurssin johtaja, everstiluutnantti Timo Hänninen