74. Oltermannin viesti

Tiistai 5.3.2019

74. Oltermannin viesti

Puolustusvoimien vanhin hiihtokilpailu Oltermannin hiihto järjestetään 5.-7.3.2019 Etelä-Savon alueella. Kilpailuun osallistuu kahdessa sarjassa yli 20 joukkuetta Maavoimista, Merivoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta sekä reserviläispiireistä. Kuhunkin joukkueeseen kuuluu johtaja, varajohtaja, kymmenen hiihtäjää, huoltaja ja kuljettajat. Kilpailun järjestelyistä vastaa Karjalan prikaati.

Kilpailussa hiihdetään noin 70-90 kilometrin matka kaksiosaisena takaa-ajona. Kilpailu alkaa 5. maaliskuuta, jolloin joukkueet saavat tiedon kilpailureitistä ja aloittavat suunnittelun, tiedustelun ja valmistelun. Maastoon lähdetään 6.3. illalla ja joukkueet saapuvat maaliin 7.3. aamulla.

Tiedustelu- ja valmisteluvaiheessa joukkue tiedustelee, valmistelee ja merkitsee reitin maastoon. Kilpailun ensimmäisessä osassa joukkue käyttää neljä - viisi hiihtoparia ja saapuu välimaaliin. Toinen osa alkaa seuraavan päivän aamuna takaa-ajokilpailuna. Viestin tuo maaliin joukkueen ankkuri, joka lukee edustamansa joukkueen viestin kilpailun Oltermannille.

Julkaisemme lisätietoja tapahtumasta myöhemmin.