Hyppää sisältöön

Maasotakoulu täyttää 20 vuotta

Tiistai 19.10.2021 klo 9.00 –  9.30

Maasotakoulu täyttää 20 vuotta

Maasotakoulu viettää vuosipäiväänsä ja 20-vuotispäiväänsä 19. lokakuuta 2021.

Yleisö on tervetullut seuraamaan seppeleenlaskua Lappeenrannan sankarihautausmaalla kello 9.00. Muut päivän tapahtumat ovat joko kutsuvierastilaisuuksia tai varuskunnan sisäisiä tilaisuuksia.

Maasotakoulu perustettiin nykymuotoisena vuonna 2001, mutta sen edeltäjiä ovat muun muassa vuonna 1918 perustettu Vöyrin sotakoulu sekä Päällystöopisto ja Maanpuolustusopisto. Lappeenrannassa on toiminut sotilasopetuslaitos vuodesta 1945 alkaen.

Juhlapäivää vietetään Lappeenrannassa tiistaina 19. lokakuuta 2021. Päivä alkaa lipunnostolla Vöyrin puistossa, Lappeenrannan varuskunnassa kello 8.00. Kello 9.00 on vuorossa seppeleenlasku Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Ohjelmassa on myös päiväjuhla henkilökunnalle ja kutsuvieraille. Päiväjuhlassa esiintyy Rakuunasoittokunta ja palkitaan ansioituneita maaskilaisia. Päivän aikana myös vannotaan juhlallinen virkavala. Sen vannovat uudet, Maasotakoulussa tänä vuonna aloittaneet ammattisotilaat.

Koronavarotoimena juhlapäivän tapahtumia järjestetään Maasotakoulun eri toimipisteissä eriytetysti ja osastoittain. Maasotakoulun henkilökunta on osastoitu mm. paikkakunnittain, ja päiväjuhlaa he seuraavat suorana nettilähetyksenä. Maasotakoulu toimii viidellä eri paikkakunnalla: Lappeenrannassa, Haminassa, Hattulan Parolannummella, Kankaanpään Niinisalossa ja Riihimäellä. Maasotakoulussa työskentelee noin 580 henkilöä, joista eniten, noin 250 Lappeenrannassa.

 

Kohderyhmät: media, kansalaiset