Hyppää sisältöön

72. Oltermannin viesti hiihdetään Pohjois-Satakunnassa ja Pirkanmaalla

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 1.3.2017 9.16
Tiedote

Porin prikaati järjestää viikolla 10 Puolustusvoimien vanhimman hiihtokilpailun Oltermannin hiihdon ja XIV hiihtokarnevaalin. Oltermannin hiihto järjestetään 8. - 9. maaliskuuta Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan alueella. Kilpailuun osallistuu joukkueita Maavoimista, Merivoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta sekä reserviläispiireistä.

Oltermannin kilpailussa hiihdetään noin 70 - 90 kilometrin matka kahdessa sarjassa kaksiosaisena takaa-ajona. Ensimmäisessä osassa joukkue käyttää neljä-viisi hiihtoparia ja saapuu välimaaliin. Toinen osa alkaa seuraavan päivän aamuna kello 7.30 alkaen takaa-ajokilpailuna. Takaa-ajokilpailuun lähdetään kärjen osalta niillä aikaeroilla, jotka ovat muodostuneet ensimmäisessä osassa. Yli 60 minuuttia kärjelle hävinneet joukkueet lähtevät yhteislähdöllä kello 8.30. Viestin tuo maaliin joukkueen ankkuri, joka lukee edustamansa joukkueen viestin kilpailun Oltermannille. Tänä vuonna Oltermannina toimii Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Jari Kallio.

A-sarjassa kilpailevat Maavoimien varusmieskoulutusta antavat joukko-osastot, joiden joukkueissa on mukana henkilökuntaa ja varusmiehiä. Lisäksi A-sarjaan osallistuu edustusjoukkueet Merivoimista ja Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoista. Sarjaan osallistuu yhteensä kymmenen joukkuetta. Kuhunkin joukkueeseen kuuluu johtaja, varajohtaja, kymmenen hiihtäjää, huoltaja ja kuljettajat. 

B-sarjassa kilpailevat maakunnista kootut reserviläisjoukkueet. Sarjaan osallistuu kymmenen joukkuetta.

Kilpailun kulku, kilpailualue ja lähtöpaikka julkaistaan joukkueiden johtajille 7.3. illalla, minkä jälkeen joukkueet aloittavat kilpailureitin suunnittelun. Kilpailun lähtö on 8.3. kello 21. Ensimmäisiä joukkueita odotetaan maaliin 9.3. noin kello 8.30.

Oltermannin hiihdolla on pitkät perinteet. Viestiä välitettiin hiihtäen ensimmäisen kerran vuonna 1933, minkä jälkeen sitä on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1951 lähtien. Kilpailun järjestävät Maavoimien joukko-osastot vuosittain eri puolilla Suomea.

Kilpailua voi seurata osoitteesta www.gpsseuranta.net ja Maavoimien Facebook-sivuilta Facebook.com/maavoimat.

Porin prikaatin Niinisalon toimipiste järjestää lisäksi 8.3. kello 10 alkaen Jämillä XIV hiihtokarnevaalitapahtuman, johon osallistuvat kaikki Porin prikaatin Niinisalon toimipisteessä palvelevat varusmiehet. Hiihtokarnevaaliin ovat tervetulleita Porin prikaatin Niinisalon toimipisteen sidosryhmät sekä Kankaanpään ja Jämijärven koululaiset opettajineen.

Niinisalo, Kankaanpää
´