Hyppää sisältöön

Ensimmäiset BONUS-ammunnat Suomessa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 17.11.2016 16.50
Tiedote

Vuonna 2014 Puolustusministeriö valtuutti Maavoimat hankkimaan 155 mm BONUS Mk II panssariin hakeutuvia ampumatarvikkeita. Ensimmäiset BONUS-ammukset ammuttiin Rovajärvellä alkuviikosta.

Kylmä viima siivitti tykkiryhmän valmisteluita keskiviikkoaamuna Rovajärven ampuma-alueella. Karjalan prikaatin ja Tykistökoulun henkilöstöllä oli kunnia suorittaa ensimmäiset ammunnat BONUS-ammuksilla Suomessa ja tehtävään oli paneuduttu huolella. Kylmä ja luminen sää ei häirinnyt, päinvastoin.

- Talviset ja lumiset puitteet ovat vain eduksi, voimme näyttää että ammukset toimivat myös suomalaisissa olosuhteissa, ammuntoja seuraamassa ollut tykistön tarkastaja, eversti Pasi Pasivirta sanoi.

Uutta suorituskykyä maavoimille

Ammuntojen päätähti, BONUS Mk II on panssaroituun kohteeseen hakeutuva ammus 155 mm kenttätykistöjärjestelmille. Ammus sisältää kaksi laser ja IR-sensoreiden avulla itsenäisesti kohteeseen hakeutuvaa taistelulatausta, ja niillä kyetään ampumaan aina 35 kilometriin saakka.

Eversti Pasivirta totesi olevansa tyytyväinen hankintaan.

- Hankinnan myötä olemme saaneet tykistölle kyvyn vaikuttaa panssaroituihin maaleihin. Eli kykenemme ampumaan sellaisia kranaatteja, millä pystytään tuhoamaan myös panssarivaunuja.

Maavoimien suorituskyvyn muodostuessa eri aselajien yhteistoiminnasta, on tärkeää että materiaalista puolta on kehitetty monipuolisesti.

- Maavoimien kokonaistulenkäyttöä on kehitetty niin, että kaikkia maavoimien tulenkäytön elementtejä on kehitetty tasapuolisesti. Näin olemme saaneet parannettua kokonaisiskukykyämme.

Rovajärven ammunnoissa käytettiin aitoa maalimallia - panssarivaunuja. Sumuinen sää haittasi hieman suoraa näkyvyyttä tulenjohtopaikalta mutta 155 K 98 -tykillä ammuttujen ammusten osumat pystyi huomaamaan kauas.

- Ammunnat sujuivat odotusten mukaisesti, yllätyksiä ei tullut, eversti Pasivirta hymyili.

´