Hyppää sisältöön

Suomalainen kriisinhallintajoukko tuki sairaalan toimintaa Etelä-Libanonissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 31.8.2021 13.33
Uutinen
CIMIC-upseeri, sairaalan johtaja, SKJL:n komentaja, SKJL:n päällikkölääkäri, sairaalan anestesiologi, CIMIC-aliupseeri, siviiliasiaintoimiston edustaja, ja sairaalan työntekijä anestesialaitteen kanssa.

Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa (SKJL) on siviili-sotilasyhteistyönä tukenut Etelä-Libanonissa sijaitsevan Marjayounin sairaalan toimintaa. Suomalainen CIMIC-tiimi (Civil-Military Coordination) suunnitteli ja toteutti sairaalalle kesän aikana mittavan anestesialaitehankinnan. Kesäkuun alussa alkanut projekti päättyi elokuun lopulla pidettyyn käyttöönottotilaisuuteen.

Projekti alkoi tutustumisella Marjayounin sairaalan toimintaan sekä tarpeisiin. Keskustelussa nousi esiin, että sairaalan käytössä olevista kahdesta anestesialaitteesta toinen oli rikkoutunut. Tästä johtuen sairaalan kahdesta leikkaussalista pystyttiin käyttämään vain yhtä. Libanonin nykyisessä heikossa taloudellisessa tilanteessa sairaalan oma kapasiteetti ja resurssit uuden anestesialaitteen hankintaan ovat hyvin rajalliset, minkä vuoksi sairaalan tukeminen anestesialaitelahjoituksella osoittautui siviili-sotilasyhteistyön muotona sopivaksi ja merkitykselliseksi.

Suomalaisen CIMIC-tiimin johdolla toteutettiin laaja tarjouskilpailu, jossa vertailtiin eri lääkintälaitetoimittajien tarjouksia uudesta anestesialaitteesta yhteistyössä sairaalan henkilökunnan kanssa. Tärkeimpiä kriteerejä olivat laatu, huoltovarmuus sekä nopea toimitus. Tarjousten saamisen jälkeen suomalainen CIMIC-tiimi kävi henkilökohtaisesti tutustumassa jokaisen toimittajan luona saadakseen kokonaiskuvan laitetoimittajasta sekä laitteesta. Asiantuntija-apuna ja -tukena toimivat suomalaisen joukon lääkäri sekä ensi- ja sairaanhoitajia. Projektisopimuksen laati suomalainen sotilaslakimies. Onkin huomattavaa, että mittava projekti toteutettiin kokonaan kansallisena CIMIC-projektina.

Sairaalan ja SKJL:n henkilöstöä Marjayounin sairaalan edustalla.

Marjayounin sairaala on yksi neljästä Etelä-Libanonin julkisista sairaaloista, ja sairaalan toiminnan tukeminen tukee paikallisväestöä laajalla alueella. Sairaalalla on merkittävä asema kaupungin sekä lähikylien ainoana sairaalana. Lääkintälaitteiden toimivuus on merkittävä tekijä, sillä sairaalassa on laaja potilaskirjo leikkaustoiminnan osalta. Tästä syystä on tärkeää, että sairaalalle lahjoitettava anestesialaite on käyttövarma sekä monikäyttöinen. 

Anestesialaitteen hankinta on esimerkki siviili-sotilasyhteistyöstä, jossa paikallista yhteiskuntaa sekä viranomaisia tuetaan suunnitelmallisella projektityöllä. Koronapandemian myötä terveydenhuollon projektit ovat viime aikoina olleet SKJL:n siviili-sotilasyhteistyön etusijalla. Kuluvan vuoden aikana on tehty kymmeniä COVID-19-torjuntamateriaalin eli kasvomaskien ja käsihuuhteiden lahjoituksia. Lisäksi on tuettu Libanonin armeijan useita terveysasemia lääkintälaitelahjoituksilla, jotka ovat hyödyttäneet sotilashenkilöstön lisäksi myös sotilaiden perheenjäseniä. Heinäkuun lopussa suomalaisen joukon lääkintähenkilöstö järjesti päivän ensiapukoulutuksen Libanonissa toimivalle pelastusalan vapaaehtoisjärjestölle. 

´