Hyppää sisältöön

Suomi osallistuu Cold Response 2022 -harjoitukseen Pohjois-Norjassa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 4.3.2022 10.17
Tiedote
kuva jossa suomalainen sotilas

Puolustusvoimat osallistuu Norjan puolustusvoimien järjestämään Cold Response 2022 -talviharjoitukseen Narvik–Bardufoss-alueella Pohjois-Norjassa 18.3.–2.4.2022. Osallistumalla harjoitukseen kehitetään kansallista puolustuskykyä, kahdenvälistä yhteistyötä Norjan kanssa sekä puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa.

Harjoitukseen osallistuu Puolustusvoimista yhteensä noin 680 henkilöä, joista noin 470 on varusmiehiä ja 30 reserviläisiä. Osallistuvat joukot ovat pääosin Kainuun prikaatista, Jääkäriprikaatista ja Porin prikaatista. Maavoimien joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu esikunta- ja yhteysupseereita Pääesikunnasta, Merivoimista, Ilmavoimista, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksesta sekä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta. Harjoitusjoukon pääkalustona ovat telakuorma-autot, Leopard 2A4- taistelupanssarivaunut ja raskaat raketinheittimet.

Harjoitus kehittää Maavoimien joukkojen suoritus- ja toimeenpanokykyä sekä valmiutta toimia arktisessa ja kansainvälisessä ympäristössä. Suurin osa joukoista koostuu Maavoimien valmiusyksiköistä, joilla on kyky toimia vaativissa taistelutehtävissä.

– Harjoituksessa testaamme varusmiesten kansainvälistä yhteistoiminta- ja suorituskykyä sekä harjaannutamme reserviläisiä sodan ajan tehtävissä. Harjoitus kehittää myös valmiuttamme käyttää isäntämaatukea sekä keskittää joukkoja, Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Tero Ylitalo kuvaa. 

Harjoitus on suunnitelmallinen osa Suomen ja Norjan kahdenvälistä yhteistyötä sekä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventämistä. Suomalainen taisteluosasto toimii harjoituksessa osana ruotsalaista prikaatia. 

– Harjoitus parantaa Suomen, Ruotsin ja Norjan välistä yhteistyötä arktisella toiminta-alueella haastavissa talviolosuhteissa. Yhteinen harjoittelu ruotsalaisen prikaatin kanssa mahdollistaa FISE-yhteisoperaatiokyvyn kehittämisen, prikaatikenraali Ylitalo kertoo.  

Osallistuminen Cold Response -harjoitukseen on puolustusministeriön hyväksymää Puolustusvoimien vuoden 2022 kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa. Maavoimat on osallistunut harjoituksen suunnitteluun ja asettanut suunnittelussa omat kansalliset harjoitustavoitteet. Edellisen kerran Suomi oli mukana harjoituksessa vuonna 2016. 

Harjoituksen toteutuksessa huomioidaan isäntämaa Norjan asettama sekä kansallinen COVID-19-ohjeistus. Harjoituksessa tehdään varotoimenpiteitä (osastointi, käsihygienia, maskien käyttö) vallitsevan koronatilanteen mukaisesti. Harjoitusjoukot välttävät ylimääräisiä kontakteja ennen Norjaan siirtymistä. Joukot testataan Suomessa ennen harjoitukseen lähtöä ja uudelleen Norjaan saavuttaessa.

Cold Response 2022

  • Cold Response on Norjan puolustusvoimien johtama talviolosuhdeharjoitus, johon osallistuu yhteensä noin 30 000 sotilasta eri maista.
  • Harjoitus järjestetään 14.3.-1.4.2022 Etelä-, Keski- ja Pohjois-Norjassa.
  • Harjoitusorganisaatio koostuu Norjan puolustusvoimista, kumppanimaista kuten Suomesta ja Ruotsista sekä Naton jäsenvaltioista. Laajimmat joukot asettavat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Hollanti.
  • Harjoitus järjestetään joka toinen vuosi. Edellisen kerran Suomi oli mukana vuonna 2016. Vuoden 2020 harjoitus keskeytettiin koronatilanteen vuoksi.

Seuraa harjoitusta!

#coldresponse
Facebook.com/maavoimat  
Twitter.com/maavoimat  
Instagram.com/maavoimat 

´