Hyppää sisältöön

Yhdessä nuorten asialla

Maavoimat
Julkaisuajankohta 11.11.2021 12.29
Uutinen
asevelvollisia kutsuntatilaisuudessa

Puolustusvoimat tekee kutsunnoissa tiivistä yhteistyötä etsivän nuorisotyön kanssa. Kutsuntapäivän aikana nuorilla on mahdollisuus tavata nuorisotyöntekijöitä ja jutella heidän kanssaan omista tarpeistaan ja ajatuksistaan.

Tampereen kutsuntatilaisuuksiin tänä syksynä osallistuneet nuorisotyöntekijät Margareta Bechinsky ja Hanna Määttänen kertovat, että juttutuokiot nuorten kanssa liittyvät esimerkiksi tulevaan palvelukseen, nuoren arkeen tai tulevaisuuden suunnitelmiin. 

– Varusmiespalvelus on monelle elämässä iso asia. Tarjoamme nuorelle tietoa siitä, mistä tukea voi saada, jos oma osaaminen tai jaksaminen eivät riitäkään esimerkiksi arjen asioiden hoitamiseen, Bechinsky toteaa. 

– Palveluksen lisäksi nuoria mietityttävät esimerkiksi itsenäistymiseen liittyvät asiat, opiskelu ja mielenterveys, Määttänen täydentää.

Apua matalalla kynnyksellä

Kutsuntojen nuorisotyö on osa Aikalisä-toimintaa, joka tarjoaa tukea ja apua nuorille niin ennen palvelusta, palveluksen aikana kuin sen jälkeenkin. Kutsunnoissa tavoitetaan kaikki ikäluokan miespuoliset nuoret, keskustellaan heidän kanssaan kasvotusten ja pystytään tarvittaessa ohjaamaan heidät tuen pariin. 

– Meillä on tässä todella hyvä paikka päästä tapaamaan koko ikäluokan nuoret ja kohdata niitäkin nuoria, joilla on nyt asiat hyvin, mutta jotka saattavat tulevaisuudessa muistaa tällaisen palvelun olemassaolon tai vastaavasti mainostaa kaverilleen, että ota yhteyttä. On hyvä nähdä, että valtavan monella asiat ovat hyvin! Bechinsky tiivistää. 

Kutsunnoissa avun pyytämisen kynnys voi olla matalampi. Nuoren ei tarvitse miettiä oikeaa yhteydenottokanavaa tai -paikkaa, vaan keskustelun voi aloittaa vaikka heti.  

– Apuun on ehkä helpompi tarttua, kun nuorisotyöntekijään ei tarvitse ottaa erikseen yhteyttä, Määttänen pohtii.

Margareta Bechinsky ja Hanna Määttänen jututtivat nuoria tänä syksynä Tampereen kutsuntatilaisuuksissa. 

Nuorten hyvinvointi on yhteinen asia

Kutsunnoissa Puolustusvoimat, kunnat ja nuorisotyöntekijät tekevät yhdessä töitä nuorten hyvinvoinnin eteen. Määttäsen mukaan yhteistyö eri tahojen välillä on toimivaa, ja jokaisella on kutsunnoissa oma selkeä roolinsa.

Myös Bechinskyllä on hyviä kokemuksia yhteistyöstä.

– Meillä on ihanat yhteyshenkilöt ja kaikki, jotka olen tavannut kutsuntojen ohella, ovat ottaneet meidät hyvin vastaan! Asioista on helppoa puhua ja tuumata yhdessä. On sellainen ”laitetaan tapahtumaan”-meininki, hän kertoo iloisesti. 

Kutsuntapäivän aikana nuoret kohtaavatkin monia aikuisia, joiden kanssa he voivat keskustella omista asioistaan turvallisessa ympäristössä. Kutsuntalautakunnan tapaamisessa keskiössä ovat nuoren palvelukseen liittyvät ajatukset, lääkärintarkastuksessa taas terveydelliset asiat. Nuorisotyöntekijän kanssa nuori voi puolestaan pohtia omaa tilannettaan ja saada tukea häntä mietityttäviin asioihin.  

"Ei tarvitse tietää, mistä kiikastaa"

Nuorisotyöntekijät muistuttavat, että avun pyytämistä ei kannata pelätä. Tukea saa niin pieniin kuin suurempiinkin haasteisiin tilanteesta riippumatta. Aina kannattaa kysyä, jos jokin asia mietityttää. Jutella voi joko kasvotusten tai myöhemmin vaikka viestillä.  
 
– Työntekijälle voi laittaa viestillä vaikka pelkästään ”moi”. Hän kyllä osaa viedä keskustelua eteenpäin, Määttänen vinkkaa.  
 
– Kysykää rohkeasti. Ei ole niin suurta tai pientä asiaa, etteikö kannattaisi laittaa viestiä ja ihmetellä asiaa yhdessä. Yksin ei tarvitse kaikesta selvitä, vaan monesti asiat sujuvat jouhevammin, kun on useampi pää miettimässä, Bechinsky lisää. 
 
Määttänen muistuttaa, että ottaessaan yhteyttä nuoren ei välttämättä edes tarvitse tietää, mistä kiikastaa. Nuorisotyöntekijän tehtävä on auttaa sen selvittämisessä. 

Aikalisä-toiminta

Kenelle? Kaikille kutsuntaikäisille ja varusmiespalvelus- tai siviilipalvelusikäisille nuorille. 
Miten pääsen mukaan? Voit lähestyä nuorisotyöntekijää esimerkiksi kutsuntatilaisuudessa tai  etsiä verkkosivuilta oman kaupunkisi ohjaajan. 
Mihin voin saada apua?  Tukea saa mihin tahansa omaa elämäntilannetta koskevaan pulmaan. Mikäli jokin mietityttää, voi ohjaajaan ottaa yhteyttä niin kasvotusten kuin viestilläkin. 
´