Skip to content

Kesän kansainvälinen harjoitustoiminta käynnistyy Jääkäriprikaatissa

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 7.7.2022 13.01
Tiedote

Maavoimien täydentävä kansainvälinen harjoitus- ja koulutustoiminta alkaa Pohjois-Suomessa Jääkäriprikaatin johdolla 11. heinäkuuta.

Jääkäriprikaati toimeenpanee ja johtaa harjoituskokonaisuuden yhdessä Yhdysvaltojen Maavoimien osien kanssa. Harjoituskokonaisuuteen osallistuu enimmillään 750 sotilasta, joista yhdysvaltalaisia on noin 180. 
Harjoituskokonaisuuden eri vaiheissa henkilöstön määrä vaihtelee. Norja ja Ruotsi osallistuvat osaan harjoitustoiminnasta. Harjoitustoimintaan osallistuu myös joukkoja Kainuun prikaatista ja Maasotakoulusta. Lapin lennosto ja Utin Jääkärirykmentti tukevat toimintaa harjoitus- ja koulutuskokonaisuuden eri vaiheissa. Toiminta toteutetaan pääasiassa Sodankylän ja Rovajärven alueilla.

Harjoitusten tärkeimpänä tavoitteena on parantaa osallistuvien joukkojen ja menetelmien yhteistoimintaa. Jääkäriprikaati vastaa myös joukkojen huolto- ja tukitehtävistä. 

Yhteiseen koulutus- ja harjoitustoimintaan osallistuu kantahenkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä. Kansainväliset joukot harjoittelevat ja kouluttautuvat Jääkäriprikaatin koulutusrytmin mukaisesti. 

Yhteisen koulutus- ja harjoitustoiminnan johtaa Jääkäriprikaatin komentaja, eversti Kimmo Kinnunen.
 

 

´