Skip to content

Pohjoismaiset pioneeritarkastajat tapaamisessa Pioneerikoulussa

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 22.9.2021 14.02
Eri maiden sotilaita (Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen) rivissä Pioneerikoulun edessä.

Maasotakoulussa on tällä viikolla vilkasta kansainvälisessä mielessä. Tiistaina 21.9.2021 alkoi Pioneerikoulussa Pohjoismaisten pioneeritarkastajien vuosittainen tapaaminen. Lappeenrantaan saapui pioneeritarkastajat avustajineen neljästä Pohjoismaasta: Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja tämän vuoden isäntämaasta Suomesta.

Tapaamista johtaa tänä vuonna Suomen pioneeritarkastaja, eversti Juha Helle (kuvassa kolmas vasemmalta)

Pioneerikoulu on vahvasti mukana ei vain mahdollistamassa tapaamista, vaan myös esittelee koulutusta, ja kertoo kollegoille kokemuksista kansainvälisestä opiskelija- ja kouluttajavaihdosta Ruotsin ja Suomen välillä.

Vuosittaisissa kokouksissa osallistujamaiden edustajat kertovat aselajin ajankohtaisesta tilanteesta ja kehitysnäkymistä sekä vaihtavat tietoja mm. materiaalihankinnoista.

Pioneeritarkastajien tapaaminen siirrettiin viime vuodelta koronapandemian takia tälle vuodelle.

Maasotakoulun johtaja, eversti Kari Pietiläinen esitteli pioneeritarkastajille Maasotakoulua (kuvassa.)

Joukko-osasto Pioneeri
´