Hoppa till innehåll

Vuoden 2018 kutsunnat päätökseen:
Lähes 23 000 määrättiin aloittamaan varusmiespalvelus

Maavoimien esikunta
Julkaisuajankohta 17.12.2018 14.21
Tiedote
Sotilas seisoo kyltin vieressä jossa lukee:

Puolustusvoimien aluetoimistojen järjestämät kutsunnat päättyivät perjantaina 14. joulukuuta. Kutsunnoissa määritettiin asevelvollisten palveluskelpoisuus ja määrättiin palvelukseen lähes 23 000 miestä. Palvelukseen määrättyjen osuus ikäluokasta laski noin yhden prosenttiyksikön vuoteen 2017 verrattuna.

Tänä vuonna kutsuntoihin osallistuivat pääasiassa vuonna 2000 syntyneet miehet, joita oli noin 30 700. Kutsuntatilaisuuksia pidettiin yhteensä 469 kaikkiaan 249 eri paikkakunnalla. Kutsuntatilaisuuksissa Puolustusvoimat tapaa myös kuntien johtoa.

Ikäluokasta palvelukseen määrättiin 22 939 henkilöä eli 74,63 prosenttia (vuonna 2017: 75,71 %). Valtaosa aloittaa varusmiespalveluksensa Maavoimien joukko-osastoissa vuoden 2020 alussa.

Terveydellisistä syistä rauhanaikaisesta palveluksesta vapautettiin (C-luokka) 9,19 prosenttia (2017: 9,53 %). Terveydellisistä syistä uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi (E-luokka) määrättiin 9,04 prosenttia (2017: 8,00 %).

Ulkomailla asuvia monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli 3,35 prosenttia (2017: 3,01 %). Siviilipalvelukseen hakeutuneita oli 1,39 prosenttia miespuolisesta ikäluokasta (2017: 1,43 %).

Kutsuntojen kautta palvelukseen

Kutsunnat järjestetään vuosittain 15.8.–15.12. Puolustusvoimat kohtaa asevelvollisen ensi kertaa kutsunnoissa ja haluaa kohdata asevelvollisen kasvotusten jatkossakin. Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus, ja sen perusteella päätetään palveluksesta. Lisäksi annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta ja edistetään kansanterveystyötä. Kutsuntojen jälkeen saatava palveluksenaloittamismääräys kertoo, missä ja milloin varusmiespalvelus alkaa. Palvelukseen määrätyillä palvelus alkaa kutsuntoja seuraavan kolmen vuoden aikana.

Tulevaan palvelukseen kannattaa valmistautua esimerkiksi järjestämällä omat siviiliasiat, kuten opinnot, lainat ja työsuhdeasiat niin että palvelus sujuu mielekkäästi. Valmistautua voi myös perehtymällä armeijan arkeen ja palvelustehtäviin sekä kohottamalla omaa kuntoaan. Palvelustehtävät ja palveluksen aloittaminen ovat sitä mielekkäämpiä, mitä paremmin on etukäteen perehtynyt ja valmistautunut.

Puolustusvoimien joukko-osastot tarjoavat runsaasti palvelustehtäviä. Palveluksessa voi hyödyntää siviilissä hankittua osaamista esimerkiksi lääkintä- tai turvallisuusalalla. Palvelustehtäviin kannattaakin tutustua huolellisesti. Omat toiveet voi esittää vastaamalla alokaskyselyyn ennen palveluksen alkua.

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3.

Naiset voivat suorittaa varusmiespalveluksen vapaaehtoisesti kaikissa palvelustehtävissä. Hakuaika naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1. maaliskuuta 2019. Hakeutua voi aikaisintaan sinä vuonna, jona hakija täyttää 18. Edellytyksenä palvelukseen pääsylle on Suomen kansalaisuus, palveluksen alkaessa 18–29 vuoden ikä ja terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen.

Hakuohjeet naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen löytyvät osoitteesta: varusmies.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus.

´