Skip to content

Tämä porukka ei luovuta koskaan

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 27.9.2019 9.46
Uutinen
Kolme laskuvarjojääkäriä laskeutuu laskuvarjoilla

Laskuvarjojääkärien hyppykoulutus vaatii koulutettavilta paljon. Turvallisen laskuvarjohypyn oppimisen lisäksi fyysisesti ja henkisesti rankka vaihe kasvattaa kuntoa ja vahvistaa joukon ryhmähenkeä.

Hyppykoulutuskauden (HKK)  tarkoituksena on nimensä mukaisesti valmistaa taistelijat turvallisen sotilaslaskuvarjohypyn suorittamiseen erilaisissa olosuhteissa hypyn alusta loppuun saakka. Hyppykoulutuskausi on erittäin rankka ja saimmekin kokea sen jo heti ensimmäisistä koulutuskauden päivistä lähtien. Niiden jälkeen jokaiselle olikin selvää, mistä HKK on maineensa saanut.

Alun rankkuus oli suorastaan shokki. Ennennäkemätön hienvuodatus oli kuitenkin vasta alkamassa. Meiltä vaadittiin päivä päivältä entistä täsmällisempää, nopeampaa, sekä varmempaa toimintaa niin hyppykoulutukseen kuin yksikön arkeen liittyvissä asioissa.

Kaveria ei jätetä

Yksi tärkeimmistä asioista hyppykoulutuskaudella on ryhmähenki - erityisen vahvasti motto ”Leave no man behind”. Kun muodossa juostiin, ei heikointa kaveria jätetty, vaan hänen rinkkansa kannettiin ja muu joukko auttoi häntä esimerkiksi työntämällä. Alussa oli hyvin vaikeaa jäädä auttamaan kaveria, kun kouluttajat painostivat nopeampaan toimintaan, mutta ajan saatossa opimme, että oli tilanne mikä tahansa, kaveria ei jätetä.

Laskuvarjojääkärit nousevat hyppykoneeseen

Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto, vaikka sitä joskus tarjottiinkin. Kylmä juoma tai rinkan antaminen kouluttajille kannettavaksi kuulostivat houkuttelevilta vaihtoehdoilta, mutta jokainen jaksoi painaa kivuista huolimatta. Loputtomalta tuntuvan mäkijuoksun tai toistuva punnerrusten suorittaminen sai kovemmankin jätkän miettimään minne on joutunut, mutta kova ryhmähenki ja toisten auttaminen tekivät jatkamisesta aina paremman vaihtoehdon.

Yllättävää oli myös teoriaopetuksen määrä, jonka ansiosta pääsimme joskus myös ”lepäilemään” ja oppimaan uutta. Teoriatunneilla vireystaso saattoi olla väsymyksen painaessa melko alhainen, mutta asiat sisäistettiin parhaalla mahdollisella tavalla.

MENE!

Koneen ovella paniikki kasvaa. Jalat puutuvat ja kädet vapisevat. Olen valmiina hyppäämään hetkenä minä hyvänsä.

Saan ovella merkin ja hyppään. Putoan ilmassa ja tunnen, kun kupu aukeaa. Samalla koneen ääni vaimenee ja hengitykseni tasaantuu. Ilmassa on hiljaista. Alhaalla näkyy kouluttajia sekä jo hypyn suorittaneita kurssilaisia.

Laskuvarjojääkäri on juuri hypännyt ulos ilmavoimien kuljetuslentokoneesta.

Valmistaudun laskeutumaan ja maa lähenee vauhdilla. Kierähdän ja teen laskeutumisen jälkeen tarvittavat toimenpiteet. Adrenaliini kiertää kehossa ja saapuessani kokoontumispaikalle, jokainen kertoo innoissaan suorituksestaan. Fiilis on sanoin kuvaamaton! Ihastelemme taivaalta putoavia hyppääjiä ja valmistaudumme siirtymään eteenpäin.

Kaikkien laskeuduttua turvallisesti, alkaa barettijuoksu. Varjolaukku on painava ja juoksu tuntuu pahalta, mutta baretin ansaitseminen ja vielä kehossa virtaava adrenaliini siivittävät matkaa. Ansaittuamme baretin ja saavuttuamme yksikköön, kaikki seisovat tarmokkaina ja leuka ylhäällä laskuvarjojääkäreille ominaisen barettimerkin kiiltäessä auringossa.

Olo on mahtava ja tavoitteen saavuttamista juhlitaan, mutta kaikki tietävät, että matka on pitkä ja vasta alussa.

Hiki säästää verta, sanotaan

Hakuaika vuoden 2020 laskuvarjojääkäri-kurssille päättyy 6.12.2019.
Lisätietoja: varusmies.fi/laskuvarjojaakarit

Hyppykoulutuksessa testataan kehon ja mielen kestävyyttä. Erityisen raskasta siitä tekee kuitenkin henkisen ja fyysisen rasituksen pitkäkestoisuus sekä asioiden yhtäaikainen tapahtuminen. Joku saattaa juosta toista paremmin, mutta kestää haukut huonommin. Se voi laskea suorituskykyä enemmän kuin kylmäpäisellä kaverilla, jonka juoksukunto on ehkä hieman heikompi. Tärkeää on siis kokonaisvaltainen mielen ja kehon vahvuus.

Tahdonvoimalla on suuri merkitys vaativassa koulutuksessa. Omien heikkojen hetkien aikana, kun haluaa vaan päästä punkkaan lepäämään, mieleen tulevat kirkkaana lentokoneessa oleminen ja sieltä hyppääminen - ja se, millainen kunnia on olla osana tätä hienoa ja kivenkovaa porukkaa, joka ei vastoinkäymisistä huolimatta luovuta koskaan.

Nämä ajatukset tuovat tahdonvoimaa, jonka avulla juoksu alkaa kulkea ja jaksaa kantaa vaikka kaverinkin tavaroita tämän voimien hiipuessa.


Jääkärit H. Korhonen ja T. Uusi-Rantala

 

Laskuvarjojääkäri lähestyy maata hypyn jälkeen.

´