FI SV EN

Maavoimat Saber Strike 18 -harjoitukseen Viroon

Maavoimat 17.5.2018 14.15
Tiedote
Maavoimat Saber Strike 18 -harjoitukseen Viroon

Maavoimat osallistuu Yhdysvaltain Euroopan-joukkojen johtamaan kansainväliseen Saber Strike 18 -harjoitukseen Viron Tapassa 7.–15.6.2018.

Harjoitukseen osallistuvat pioneerijoukkue Karjalan prikaatista ja siltaryhmä Porin prikaatista. Lisäksi Puolustusvoimien henkilöstöä osallistuu harjoitukseen esikuntaupseeritehtävissä. Suomalaiset osallistuvat harjoitukseen Virossa Tapan harjoitusalueella osana Viron 1. prikaatia. Harjoitusjoukon kokonaisvahvuus on noin 35 henkilöä.

Saber Strike 18 -harjoitus järjestetään Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan alueilla. Harjoitukseen osallistuu yhteensä yli 18 000 henkilöä 19 maasta. Viron osaharjoitukseen osallistuu noin 1 200 henkilöä.

Harjoitukseen osallistuva pioneerijoukkue harjaantuu mekanisoidun pataljoonan taistelun tukemisessa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Harjoituksessa kehitetään lisäksi johtamiskykyä esikunta-, joukkue- ja yksilötasolla. Harjoitukseen osallistuminen lisää Maavoimien joukkojen ja järjestelmien kansainvälistä yhteensopivuutta ja tukee kotimaan puolustusta. Harjoitus mahdollistaa myös Puolustusvoimien kansainvälisen avun antoon ja vastaanottamiseen liittyvän tehtävän harjoittelun.

Osallistuminen Saber Strike 18 -harjoitukseen on Maavoimien vuosisuunnitelman mukaista toimintaa. Suomi on osallistunut harjoitukseen vuodesta 2012 lähtien erilaisilla kokoonpanoilla valtiojohdon linjausten mukaisesti.

Harjoitusta voit seurata:

  • Maavoimien verkkosivuilla osoitteessa maavoimat.fi/saberstrike18
  • Twitterissä @Maavoimat ja @KarjalanPR tunnisteella #SaberStrike
  • Facebookissa Maavoimien ja Karjalan prikaatin kanavilla tunnisteella #SaberStrike.