Hyppää sisältöön

ADEX Mallet Strike 1/24

Kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus ADEX Mallet Strike 1/24 järjestetään 14.−23.5.2024 Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella. 

Harjoituksen ampumavaihe toteutetaan maa- ja merivoimien ilmatorjunta-aseilla sekä ilmavoimien ilmasta ilmaan ammunnoin 14.−18.5.2024. Ilmaoperaatioiden torjuntavaihe toteutetaan 19.−23.5.2024.

ADEX Mallet Strike ilmapuolustusharjoitukseen osallistuu noin 1 500 taistelijaa Maa-, Meri- ja Ilmavoimista. Kotimaisten joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu Patriot-osasto Saksasta.

Harjoituksen päämääränä on parantaa reserviläisten, varusmiesten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan sekä ilmapuolustuksen eri tehtävissä operatiiviseen tehtävään harjaantumiseksi. Harjoitus on 1/24-saapumiserän ilmatorjuntajoukkojen tärkein harjoitus. Kansainvälisen toiminnan päämääränä on jatkaa ilmatorjunnan yhteensopivuuden kehittämistä Nato-liittolaisten ja kumppanimaiden kanssa.

Harjoituksessa käytettävään kalustoon kuuluu noin 450 ajoneuvoa, noin 20 lentokonetta ja kaksi helikopteria, neljä Merivoimien alusta sekä Maa- ja Ilmavoimien lennokkikalustoa.

Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mano-Mikael Nokelainen.

 

 

Uutiset

ADEX Mallet Strike 1/24 -harjoitus on päättynyt

ADEX Mallet Strike 1/24 -harjoitus on päättynyt

Kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus vastasi jälleen odotuksiin. Harjoituksen tavoitteisiin päästiin ja yhteistyö Patriot-yksikön kanssa oli palkitsevaa.
23.5.2024 | 20.38
Merivoimat miinalaivalla ja kolmella ohjusveneellä ilmapuolustusharjoituksessa
Rannikkolaivasto

Merivoimat miinalaivalla ja kolmella ohjusveneellä ilmapuolustusharjoituksessa

Merivoimien taisteluosaston kokoonpano ilmapuolustusharjoituksessa on tänä vuonna poikkeuksellisen vahva. ADEX Mallet Strike 1/24 -harjoituksessa Merivoimien taisteluosastoon kuuluu johtoportaan lisäksi miinalaiva Hämeenmaa sekä Hamina-luokan ohjusveneet Hamina, Tornio ja Hanko.
20.5.2024 | 21.55
Joukkotuotanto päättyy – koulutus ja käyttö jatkuvat edelleen
Jääkäriprikaati

Joukkotuotanto päättyy – koulutus ja käyttö jatkuvat edelleen

Ranskalainen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ITO90M eli tuttavallisemmin Crotale tuli Suomeen 90-luvun alkupuolella. Crotale-joukkoja on tuotettu kaikille kolmelle puolustushaaralle, mutta operatiivisesti suurin käyttäjä on Ilmavoimat. Nyt joukkotuotanto Crotale-järjestelmälle on tulossa päätökseen.
19.5.2024 | 17.03
Lohtajalla kelpaa isännöidä myös kansainvälisiä joukkoja
Maavoimat

Lohtajalla kelpaa isännöidä myös kansainvälisiä joukkoja

ADEX Mallet Strike tuo puolivuosittain ilmapuolustajat Lohtajan dyyneille Kokkolan kupeeseen. Kyseessä on ilmatorjunta-aselajin keskeisin harjoitus, joka on kasvanut viime vuosina kansainvälisen mittakaavan koulutustapahtumaksi.
13.5.2024 | 18.20
Maa-, Meri- ja Ilmavoimat harjoittelevat ilmapuolustusta Lohtajalla

Maa-, Meri- ja Ilmavoimat harjoittelevat ilmapuolustusta Lohtajalla

Kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus ADEX Mallet Strike 1/24 järjestetään Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 14.–23.5.2024.
7.5.2024 | 8.55

Seuraa harjoitusta!

#ADEX124
#maavoimat #StrongerTogether

 Facebook.com/maavoimat
 Twitter.com/maavoimat
 Instagram.com/maavoimat

Harjoitusviestinnän yhteystiedot

Laura Kaipainen
puh. 0299 250 401
[email protected]

 

´