Hyppää sisältöön

Reccex 23

Porin prikaati johtaa yhteispohjoismaisen CBRN-tiedusteluharjoitus Reccex 23:n Lounais- ja Etelä-Suomen alueella 28.8.–8.9.2023. Harjoituksen noin 220 henkilön kokonaisvahvuudesta pääosa on reserviläisiä ja henkilökuntaa.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja Porin prikaatin Suojelun erikoisosastosta (SEO) ja Karjalan prikaatin Raivaamisen erikoisosastosta (REO) sekä henkilökuntaa Maasotakoulusta, Ilmasotakoulusta ja Pääesikunnan alaisista laitoksista. Harjoitukseen osallistuu lisäksi viranomaistoimijoista Poliisi, Pelastuslaitos, Rajavartiolaitos, Tulli, Säteilyturvakeskus (STUK) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kansainvälisiä joukkoja on osallistumassa Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta.

Pohjoismaisia Reccex-harjoituksia on järjestetty vuodesta 2009. Suomi on osallistunut kaikkiin aikaisempiin harjoituksiin ja johtanut harjoituksen edellisen kerran vuonna 2017.

Uutiset

Reccex 23 päättyy perjantaina
Porin prikaati

Reccex 23 päättyy perjantaina

CBRN-tiedusteluharjoitus Reccex 23 päättyy perjantaina 8. syyskuuta, kun harjoitukseen osallistuneet reserviläiset kotiutetaan ja pohjoismaiset joukot suuntaavat paluumarsseille. Kaksiviikkoisen harjoituksen aiheena oli kemiallisten, biologisten, radiologisten, ydinperäisten ja räjähtävien uhkien (CBRNE-uhat) torjuminen sekä niiden rajoittaminen kansainvälisessä kehyksessä.
7.9.2023 | 15.28
Yhteinen harjoittelu – yhteinen tavoite
Porin prikaati

Yhteinen harjoittelu – yhteinen tavoite

Reccex 23 -harjoitukseen osallistuvat joukot kokoontuivat Säkylän Huovinrinteelle 25.–27. elokuuta. Kansainvälisten joukkojen onnistuneiden moottorimarssien sekä suomalaisten reserviläisten vastaanoton ja varustamisen jälkeen on voitu aloittaa yhteistoiminnan harjoittelu koko harjoitusjoukon kesken.
28.8.2023 | 15.47
Reccex 23 -harjoituksen joukkoja liikenteessä
Porin prikaati

Reccex 23 -harjoituksen joukkoja liikenteessä

Reccex 23 -harjoitus alkaa Säkylän Huovinrinteellä maanantaina 28. elokuuta. Harjoitukseen liittyvät moottorimarssit voivat vaikuttaa liikenteeseen jo edeltävänä viikonloppuna.
23.8.2023 | 11.01
Reccex 23 -harjoitus kokoaa yhteen pohjoismaiset suojelutoiminnan ammattilaiset
Porin prikaati

Reccex 23 -harjoitus kokoaa yhteen pohjoismaiset suojelutoiminnan ammattilaiset

Monikansallinen Reccex 23 -harjoitus (Reconnaissance Exercise) järjestetään Lounais- ja Etelä-Suomen alueella 27.8.-8.9.2023. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
17.8.2023 | 12.21

Seuraa harjoitusta!

#reccex23
#maavoimat

 Facebook.com/maavoimat
 Twitter.com/maavoimat
 Instagram.com/maavoimat

Harjoitusviestinnän yhteystiedot

Tiedottaja Sanna Närä
puh. 0299 441 302
[email protected] 

´