Noble Blister 2016
Yhteisten työkalujen äärellä Saksassa

Porin prikaati 6.9.2016 14.35
Tiedote

Porin prikaatista osallistui kolme henkilöä Saksan Oberammergaussa järjestettyyn suojelualan Noble Blister 2016 -harjoitukseen viime viikolla 29.8.–2.9.2016.

Suomalaiset osallistujat kuuluvat Suojelun erikoisosastoon, joka on kemiallisiin, biologisiin, radiologisiin ja ydinperäisiin säteilyuhkiin varautumiseen (CBRN) liittyvä erikoisosasto. Suojelun erikoisosaston vahvuus on kokonaisuudessaan 55 henkilöä.

Noble Blister 2016 -harjoituksessa Suomen osaston vanhimpana toiminut luutnantti Lassi Viskari Porin prikaatista kertoo harjoituksesta:

- Harjoitus oli yhteistoiminnan harjoittelua ja yhteisiin työkaluihin tutustumista, käytännössä kv-ympärisössä käytettävien ohjelmistojen käyttöä.

Noble Blister 2016 -harjoituksessa käytettyjä ohjelmia käytetään mm. erilaisten taisteluaineiden vaara-alueiden määrittämiseen ja joukkojen varoittamiseen. Harjoituksen aikana koulutus tapahtui pääsääntöisesti pienryhmissä ja luokkatiloissa eikä harjoituksessa ollut varsinaista kenttävaihetta. Viskarin mukaan harjoitus oli kuitenkin hyödyllinen.

- Tapasimme suojelualan kansainvälisiä kollegoitamme ja pääsimme ajan kanssa tutustumaan yhteisessä käytössä oleviin työkaluihin ja toimintamalleihin. Tämä parantaa joukon yhteistoimintaa monikansallisessa toimintaympäristössä. Suojelun erikoisosaston henkilöstön kouluttaminen Nobel Blister 2016 -harjoituksessa parantaa joukon suorituskykyä ja kattavan suojelutilannekuvan ylläpitämistä.

Harjoitukseen osallistui sotilaita yhdeksästä maasta ja vahvuus oli noin 25 henkilöä.