750 alokasta aloitti palveluksensa Santahaminassa

Yhteensä noin 750 nuorta aloitti palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä tänään 5.7.2021. Santahaminassa varusmiespalveluksensa suorittavat tulevat pääosin pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta. Suurinta osaa heistä odottaa 347 vuorokauden palvelusaika, koska Kaartin jääkärirykmentissä on niukasti lyhyitä palvelustehtäviä
- Olen 5-vuotiaasta sanonut isälle lähteväni armeijaan, kertoi moottoripyöräpoliisin ammatista haaveileva Ella Byman Helsingistä Santahaminan portilla maanantaina. Kaartin jääkärirykmentti valikoitui palveluspaikaksi hyvästä syystä: - Täällä saa kuulemma parasta spolle-koulutusta.
Bymanin vieressä palveluksensa alkamista odotti myös helsinkiläinen Sofia Hokkanen, joka Bymanin tavoin haluaa sotilaspoliisiksi, ja myöhemmin poliisin ammattiin.
Kun sotilaspoliisi oli tarkistanut henkilöllisyyden ja palvelukseenastumismääräyksen, ohjeistettiin palveluksen aloittajat terveystarkastuspisteeseen. Siellä lääkintähenkilökunta kysyi jokaiselta, onko alokkaalla ollut lähipäivinä esimerkiksi kurkkukipua tai vatsaoireita, myös mahdollisesta vierailusta jalkapallon EM-kisoihin tiedusteltiin. Koronatoimet jatkuvat varuskunnassa entiseen malliin.
Kun terveyskysely oli tehty, saivat varusmiehet luvan siirtyä Santahaminan portista varuskunnan puolelle. Siellä jokainen alokas vihdoin kuuli, missä yksikössä hän palvelee ainakin kuusi viikkoa kestävän alokasjakson ajan, mahdollisesti koko palveluksensa. Ennen omaan tupaan siirtymistä kävi jokainen alokas hakemassa noin 20 kilon edestä varusteita, ja pakkasi ne varustesäkkiin. Kun varusteet oli tarkistettu yksitellen, oli aika siirtyä oman tuvan kanssa kasarmiin.
Alokkaat aloittavat palveluksensa joko Kaartin pataljoonassa, joka kouluttaa sotilaspoliiseja ja sotilaskuljettajia tai kapunkijääkäreitä, pioneereja, viestimiehiä ja tiedustelijoita kouluttavassa Uudenmaan jääkäripataljoonassa. He ovat voineet ennakolta ilmoittaa toiveensa palvelustehtävästä. Alokasjakson aikana on mahdollista vielä vaikuttaa lopulliseen palvelustehtäväänsä.