842 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen
Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 842 naista. Hakuaika päättyi 1.3.2016.
Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin, jonne haki tänä vuonna 156 naista. Viime vuonna hakijoita oli 154. Kainuun prikaatiin haki 144 (118), Karjalan prikaatiin 101 (119) ja Panssariprikaatiin 83 (76).
Alueellisesti hakijoita oli eniten Uudellamaalla 211 ja Lounais-Suomessa 101.
Huhtikuussa aluetoimistoissa pidettävissä valintatilaisuuksissa naiset määrätään palvelukseen pääsääntöisesti vuoden 2017 tammi- tai heinäkuun saapumiseriin. Osa hakijoista voidaan määrätä myös tämän vuoden heinäkuun saapumiserään. Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3.2017.
Reserviin on koulutettu kaikkiaan noin 7000 naista. Viime vuosina noin 65–70 % heistä on saanut johtajakoulutuksen.
Aiempina vuosina hakijoita naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on ollut seuraavasti:
2015 796
2014 818
2013 648
2012 716
2011 682
2010 555
2009 522
2008 469
2007 494
2006 430
2005 431
2004 543
2003 471
2002 508
2001 456
2000 517
1999 555
1998 444
1997 705
1996 679
1995 793