Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Maavoimat

Aluetoimisto on asevelvollisen paras ystävä

Maavoimat 11.8.2020 10.05
Uutinen
kuva, jossa mies asioi aluetoimiston asiakaspalvelussa

Monelle nuorelle ensimmäinen kosketus Puolustusvoimiin on aluetoimiston lähettämä kutsuntakirje. Kirjeen taakse kätkeytyy aluetoimistojen työntekijöiden tuntien työ. Kirjeen saapuessa on suurin työ kuitenkin vielä edessä niin asevelvollisilla, kuin aluetoimistoillakin.

Ennen palveluksen alkua monia tulevia varusmiehiä varmasti jännittää palvelus, ja kysyttävää on mielessä paljon. Jollakulla voi olla toiveena palveluspaikan vaihdos, toisella siirtää palveluksen aloittamispäivämäärää. 

– Tässä työssä kiireisintä aikaa ovat pari kuukautta ennen uuden saapumiserän tuloa. Silloin monella varusmiespalvelukseen lähtevällä on tarvetta vaihtaa palveluspaikkaa, palveluksen aloittamismääräys hukassa tai muuta palveluksen aloittamiseen liittyvää, kertoo toimistosihteeri Päivi Vesalainen Etelä-Savon aluetoimistosta.

Toimistosihteerit toimivat asevelvollisen tukena ja auttajina tilanteessa kuin tilanteessa. Omaan aluetoimistoon voi olla yhteydessä missä vain asevelvollisuuteen liittyvässä kysymyksessä

Vaikka monelle kysymykset tulevat mieleen kuukausi tai kaksi ennen palveluksen alkua, yhteyttä voi ottaa koska vain ja kysymyksiin saa varmasti vastauksen aluetoimistojen toimistosihteereiltä.

Monipuolinen ja haastava työ

Aluetoimistossa työskentelevät toimistosihteerit tekevät työtä asevelvollisten eteen. Asevelvollisuuteen liittyvien tehtävien, kuten varusmiespalveluksen aloittamisen tai kertausharjoitusten lisäksi työhön kuuluu paljon muutakin.

– Meillä on tosi vaihteleva ja monipuolinen tehtäväkenttä. Siihen kuuluu muun muassa postin käsittelyä, asiakaspalvelua niin täällä toimistossa kuin puhelimellakin sekä erilaisten tapahtumien järjestelyä. Nyt esimerkiksi valmistelemme kovaa vauhtia syksyn kutsuntoja, Vesalainen kertoo.

Tehtävien monipuolisuus on Vesalaisen mukaan työn parasta antia, sillä mikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen.

– Parasta on se, kun ei tarvitse jumittua paikoilleen tai toistaa rutiinia. Olemme paljon tekemisissä varusmiesten ja reserviläisten kanssa, ja heidän tilanteensa ovat aina yksilöllisiä. Niihin pitää suhtautua aina erilaisina tilanteina, Vesalainen sanoo.

Aluetoimistojen järjestämiä tilaisuuksia ovat kutsuntojen lisäksi esimerkiksi erilaiset paraatit ja maanpuolustustapahtumat. Tänä vuonna paraatit ja suuret yleisötapahtumat ovat jääneet, mutta pienimuotoisempia tilaisuuksia on järjestetty esimerkiksi kaatuneitten muistopäivänä.

– On hienoa nähdä oman työnsä tulos aina, kun tapahtumia järjestetään. Ennen tapahtumapäivää on saatu suunnitella ja miettiä kaikkea mahdollista ja valmiissa tapahtumassa näkee sen kaiken työn konkretisoituna. Järjestimme esimerkiksi täällä Mikkelissä itsenäisyyspäivän paraatin vuonna 2018. Se oli mukava projekti suunnitella ja nähdä toteutus, Vesalainen muistelee.

kuva, jossa Etelä-Savon aluetoimiston sisäänkäynti

Aluetoimistot ovat asevelvollista varten

Aluetoimistot auttavat asevelvollista tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta kiinnostunutta asiassa kuin asiassa. Vesalainen rohkaiseekin ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä. On parempi kysyä, kuin jättää asioita hoitamatta.

– Meille tulee hyvin paljon erilaisia kysymyksiä ja olemme aina valmiita niissä auttamaan. Aina kannattaa kysyä, koska jos emme itse tiedä, voimme ainakin selvittää asian.  Omaa aluetoimistoa on hyvä informoida, jos esimerkiksi omaan palveluskelpoisuuteen tulee muutoksia, kertoo Vesalainen.

Toimistosihteerin työ vaatii sopeutumis- ja empatiakykyä. Täytyy osata ottaa asevelvollisten erilaiset tilanteet omina tapauksinaan ja yrittää ohjata ja auttaa yksilöllisesti.

–  Reserviläisillä ja asevelvollisilla voi olla hyvinkin erilaisia ongelmia ja tilanteita, joissa täytyy osata tukea ja antaa neuvoja. On myös hyvin palkitsevaa, kun osaa auttaa hankalassa tilanteessa ja ohjata oikeaan suuntaan, Vesalainen toteaa.

Aluetoimistot

  • vastaavat asevelvollisten kysymyksiin,
  • neuvovat asevelvollisia ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen,
  • järjestävät kutsunnat,
  • hoitavat virallisen asioinnin asevelvollisen ja puolustusvoimien välillä, kuten palveluspaikan vaihdon tai palveluksen aloitusajan muuttamisen,
  • käsittelevät hakemukset naisten vapaaehtoiseen palvelukseen ja
  • hoitavat reserviläisten asioita ja pitävät yhteyttä reserviin.

Sijaitsevat

  • Lapin aluetoimisto, Rovaniemi
  • Pohjois-Pohjanmaan aluetoimisto, Oulu
  • Pohjanmaan aluetoimisto, Vaasa
  • Pohjois-Savon aluetoimisto, Kuopio
  • Pohjois-Karjalan aluetoimisto, Joensuu
  • Keski-Suomen aluetoimisto, Jyväskylä
  • Etelä-Savon aluetoimisto, Mikkeli
  • Pirkanmaan aluetoimisto, Tampere
  • Hämeen aluetoimisto, Lahti
  • Kaakkois-Suomen aluetoimisto, Kouvola
  • Lounais-Suomen aluetoimisto, Turku
  • Uudenmaan aluetoimisto, Helsinki