Hyppää sisältöön

Ammattisotilaat harjoittelevat Taipalsaarella

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 19.9.2022 15.17
Tiedote
Sotilas maastossa amkuulla tähtää rynnäkkökiväärillä.

Maasotakoulussa täydennyskoulutuksessa olevat ammattisotilaat, aliupseerit Perustason yhteisistä opinnoista ovat parhaillaan Taipalsaaren ampuma- ja harjoitusalueella taistelutekniikka- ja ampumaharjoituksessa. Harjoitus on 12.-20. syyskuuta 2022.

Perustason yhteiset opinnot eli PTOKY 2/22 -opinnot alkoivat Maasotakoulussa elokuussa. Opintoja tuli Lappeenrantaan suorittamaan noin 120 aliupseeria ympäri Suomen eri joukko-osastoista, Maavoimista ja Merivoimista sekä Puolustusvoimien alaisista laitoksista.

Noin 85 heistä ovat nyt Taipalsaaren harjoitusalueella, kun on vuoro taistelutekniikka- ja ampumaharjoituksen. (Kaikki opiskelijat  eivät ole harjoituksessa, koska vahvuudet vaihtelevat mm. siksi, että jotkut ovat jo aiemmin suorittaneet harjoituksessa saatavia lisenssejä ja osaamista.)

Harjoitukseen sisältyy perusammunnan johtamisen lisenssin suorittaminen, ja paljon muutakin harjoitellaan. Henkilökohtainen ammattisotilaan ampumataito, sen kehittäminen ja koulutustaito sekä perusammuntoja koskevat varomääräykset ja palvelusturvallisuus ovat keskiössä.

- Lisäksi harjoitellaan muun muassa taisteluensiapua neljällä erilaisella rastilla, jossa opiskelijat antavat taisteluensiapua erilaisissa taistelutilanteissa, kertoo harjoituksen johtaja majuri Jussi Keskitalo Jalkaväkikoulusta.

Harjoituksessa on mukana myös sisäampumasimulaattori, jolla voi kuivaharjoitella ampumista ennen radalle ja maastoon menoa. Se säästää patruunoita ja antaa lisäarvoa sekä toistoja harjoitteluun.

Aiemmin Jalkaväkikoulun aliupseerien harjoituksissa Taipalsaarella ei sisäampumasimulaattoria ole käytetty, kertoo Keskitalo. Aivan maaston ja ampumaradan läheisyydessä oleva sisäampumasimulaattori auttaa, koska radalle ja maastoon ampumaan pääsee heti ja kuivaharjoittelu on tuoreena muistissa.

Pitkässä ja raskaassa maastoharjoituksessa täytyy pitää huolta toimintakyvystä. Sitä varten mukana harjoituksessa on myös Maasotakoulun fysioterapeutti Tuomas Nurminen. Hän vetää opiskelijoille aina aamuisin noin 10-15 minuutin jumpan.

- Se on kropan ja aivojen herättelyä ennen ampumaradalle menoa, jotta on valmiina ampumaan. Eikä lähdetä kylmillä lihaksilla liikkeelle. Esimerkiksi reaktiokykyä herätellään siten, että heitetään hanska ilmaan ja otetaan se kiinni. Lisäksi tauoilla on jumppaa ja palauttava jumppa ammunnan jälkeen. Ettei jäädä paikoilleen, jos on tullut jumeja ja jos on niska jännittynyt ammunnan jälkeen, fysioterapeutti Nurminen kertoo.

Perustason yhteiset opinnot eli PTOKY -opinnot kestävät kahdeksan viikkoa. Nyt käynnissä olevat opinnot alkoivat 9.8.2022 ja päättyvät 30.9.2022. Opinnot on tarkoitettu lähinnä noin 1-3 vuotta Puolustusvoimien palveluksessa olleille ammattisotilaille, aliupseereille. Näiden opintojen jälkeen lokakuussa he jakautuvat omiin puolustushaaroihinsa. Maavoimaopinnot alkavat 10.10.2022.

Myöhemmin edetessään ja edetäkseen sotilasurallaan aliupseeri voi suorittaa yleistason opinnot ja mestariopinnot. Jalkaväkikoulu järjestää aliupseerien opintoja eri tasoilla Lappeenrannassa.

Jalkaväkikoulu kuuluu Maasotakoulun Koulutuskeskukseen, johon kuuluu myös muita aselajikouluja: Panssarikoulu, Pioneerikoulu, Tykistökoulu ja Viestikoulu.

 

Ampuma- ja harjoitusalue Jalkaväki Joukko-osasto Lappeenranta
´