Hyppää sisältöön

Ammuntoja ohjus- ja ammusilmatorjuntajärjestelmillä

IlmasotakouluJääkäriprikaatiMaavoimat
Julkaisuajankohta 16.11.2021 21.11
Uutinen

Valtakunnallisen ilmapuolustusharjoituksen ampumavaiheessa 17.–20.11.2021 ammutaan erilaisilla ohjus- ja ammusilmatorjuntajärjestelmillä. Ammunnat toteutetaan Lohtajan harjoitusalueella neljältä eri tuliasema-alueelta. Ohjusjärjestelmillä ammutaan myös simuloituja ohjusammuntoja. Ampuvat joukot ovat Karjalan prikaatin, Panssariprikaatin ja Ilmasotakoulun varusmiehiä, henkilökuntaa ja reserviläisiä. 

Ammuntojen johtaja ja varoupseeri saapuivat alueelle jo maanantaina 15.11.2021 viimeistelemään ampumakäskyn ja ammunnanjohtotornin johtamisvalmiiksi. Ammuntojen johdon tärkein tehtävä on luoda resurssit turvallisille ammunnoille. Suunnittelu aloitettiin jo useita kuukausia aikaisemmin.

– Marraskuun harjoituksessa on yleensä vähemmän ammuntoja kuin kevään vastaavassa harjoituksessa. Siten myös yhteensovitettavaa on hieman vähemmän. Toisaalta haastavat sääolosuhteet saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon ammuntojen määrään. Sää onkin yhteistyökumppanina pahimmassa tapauksessa erittäin hankala, kertoo ammuntojen johtaja kapteeni Markku Kauppi.

Ampuma- ja harjoitusalue Harjoitukset ja ammunnat Ilmatorjunta
´