Hyppää sisältöön

CIMIC-tiimi osallistui taidekesäleirin järjestämiseen Etelä-Libanonissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 13.9.2022 13.52
Tiedote
Aytarunin kunnan keskustaa koristaa nyt taidekesäleirin tekemä seinämaalaus.

Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa (SKJL) osallistui lauantaina 10.9.2022 Aytarunin kunnan taidekesäleirin päätöstilaisuuteen.

SKJL:n CIMIC-tiimi (Civil-Military Cooperation) osallistui taidekesäleirin järjestämiseen materiaalilahjoituksella ja tukemalla leirin kahden kuvataiteen opettajan palkkausta. CIMIC-työllä tuetaan SKJL:n toimintaa UNIFIL:n operaatioalueella ylläpitämällä turvallista toimintaympäristöä ja avustamalla paikallisväestöä erilaisten projektien, koulutusten ja tapahtumien muodossa.

Aytarunin taidekesäleirin materiaalilahjoitus sisälsi kyniä, papereita, maaleja, canvas-tauluja ja siveltimiä. Kesäleiriin osallistui noin 250 lasta ja nuorta, jotka olivat pääsääntöisesti 10–18-vuotiaita tyttöjä. Leiri kesti heinä-elokuun ajan ja opetusta järjestettiin muutaman kerran viikossa kesälomaa viettäville nuorille. Pysyvämmän muiston lahjoitus jätti Aytarunin kunnan keskustaan, jonne nuoret tekivät seinämaalauksen.

SKJL:n CIMIC-tiimi halusi mahdollistaa ajanvietettä kesäloman ajaksi, sekä väylän tutustua paikallisiin nuoriin paremmin. Leirille osallistuneet nuoret olivat järjestäneet taidenäyttelyn päätöstilaisuuden yhteyteen, jossa he myivät kesän aikana tekemiään tauluja. Nuoret saivat taulujen myyntitulot kokonaan itselleen.

Suomalainen rauhanturvaaja osti paikalliselta nuorelta taulun lauantaina järjestetystä taidenäyttelystä.

 

´