Hyppää sisältöön

EU:n taisteluosaston suomalaiset koulutukseen Porin prikaatiin

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 14.3.2016 13.22
Tiedote
EU:n taisteluosaston (2016) suomalaiset varustettavana Porin prikaatissa maanantaina 14.3.

Suomi osallistuu Iso-Britannian johtamaan Euroopan unionin taisteluosastoon (EUBG16) vuonna 2016. Suomen ja Iso-Britannian lisäksi taisteluosastoon osallistuvat Ruotsi, Irlanti, Latvia ja Liettua.

Suomalaisen joukon pääosa astui tänään palvelukseen Säkylässä. Pääosin reserviläisistä koostuvan joukon koulutus käynnistyy tänään varustamisella ja jatkuu Porin prikaatissa aina kesäkuun loppuun asti. Taisteluosaston valmiusvuoro alkaa koulutuksen jälkeen 1.7. ja kestää vuoden loppuun asti.

Suomi asettaa taisteluosastoon tiedustelujoukkueen, ilmatulenjohtoryhmän, esikuntaupseereita ja kansallisen tukielementin huollon toteutukseen.  Joukon vahvuus on kokonaisuudessaan reilut 50 sotilasta.

Osallistuminen EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon kehittää ja ylläpitää puolustusvoimien kriisinhallintatehtävien edellyttämää sotilaallista suorituskykyä ja yhteensopivuutta. Osallistumista hyödynnetään edelleen kansallisen puolustuksen kehittämiseen ja kotimaiseen viranomaisyhteistyöhön.

Huovinrinne, Säkylä
´