EUBG-osasto aloittaa European Challenge 20:n korvaavan harjoituksen
Suomalaisten joukkojen osallistuminen European Challenge 20 -harjoitukseen Saksassa peruttiin koronatilanteen vuoksi 10.3.2020. Tilanteen arvioinnin jälkeen on kuitenkin päätetty jatkaa harjoittelua noin 130 sotilaan vahvuisella harjoitusjoukolla. Korvaavan harjoituksen johtaa Porin prikaati.
Harjoittelussa hyödynnetään European Challenge 20 -harjoitukseen (EUCH20) laadittua harjoituskehystä ja se toteutetaan Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla 17.3.–1.4.2020. EUCH20:ta varten Saksaan jo siirtynyt 15 hengen valmisteluosasto palasi takaisin Suomeen 13.3. ja aloitti korvaavan harjoituksen valmistelun.
Harjoitukseen osallistuu Suomen EU:n taisteluosastoon sijoitettu henkilöstö sekä Porin prikaatin varusmiehiä. Harjoituksella kehitetään valmiuteen asetettavan suomalaisen EUBG-osaston koulutustasoa ja suorituskykyä. Tavoitteena on saavuttaa vaadittu valmiustaso ennen 1.7.2020 alkavaa valmiusvuoroa.
Lisätietoa European Challenge 20 -harjoituksesta Maavoimien aiemmin julkaisemasta tiedotteesta.
Lisätietoa Euroopan unionin taisteluosastoista (EUBG) Puolustusvoimien nettisivuilta.