Hyppää sisältöön

Eversti Matti Honko Kaartin jääkärirykmentin komentajaksi

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 30.6.2023 16.04
Tiedote

Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Pasi Välimäki luovutti perjantaina 30. kesäkuuta Kaartin jääkärirykmentin joukko-osastolipun eversti Matti Hongolle, joka aloittaa Kaartin jääkärirykmentin komentajana 1. heinäkuuta 2023.

Kaartin jääkärirykmentin komentajana lähes kaksi vuotta toiminut eversti Asko Kopra siirtyy 1. elokuuta alkaen apulaissotilasedustajaksi Suomen pysyvään EU-edustustoon Brysseliin.

Eversti Matti Honko siirtyy rykmentin komentajan tehtävään Porin prikaatista esikuntapäällikön tehtävästä. Hän on palvellut aiemmin muun muassa Brysselissä Suomen pysyvässä edustustossa Natossa, Panssariprikaatissa Jääkäritykistörykmentin komentajana, Puolustusministeriössä sekä Pääesikunnassa. Eversti Honko suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009. 

Komentajan vaihtotilaisuutta juhlittiin perinteisesti paraatikatselmuksella ja ohimarssilla Santahaminassa.

Eversti Honko kertoi puheessaan tuntevansa suurta ylpeyttä ja vastuuta vastaanottaessaan komentajan tehtävät

"Tehtävämme ja asemamme pääkaupunkiseudun puolustajana on selvä. Olemme hereillä, valmiina ja läsnä", Honko muistutti.

Rykmentin komentajan tehtävästä siirtyvä eversti Asko Kopra kiitti omassa puheessaan rykmentin henkilökuntaa ja asevelvollisia kuluneesta vajaasta kahdesta vuodesta.

"Päätös lähteä oli henkilökohtaisesti vaikea, sillä Kaartin jääkärirykmentin komentajuus on ollut yksi parhaimmista palvelustehtävistäni Puolustusvoimissa. Arvostan suuresti rykmentin henkilökunnan ammattitaitoa ja sitoutumista työhönsä. Teidän jokaisen työpanosta tarvitaan. Iso kiitos erinomaisesti tehdystä työstä!", Kopra kiitti.
 

´