Eversti Vesa Helminen Porin prikaatin apulaiskomentajaksi
Porin prikaatin apulaiskomentaja vaihtuu 1.1.2025. Apulaiskomentajan tehtävän vastaanottaa eversti Vesa Helminen. Apulaiskomentaja vastaa koko Porin prikaatin toiminta-alueella muun muassa paikallispuolustuksesta, viranomaisyhteistyöstä, yhteistyöstä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kanssa sekä maanpuolustustyöstä.
-Lounais-Suomen ja Pohjanmaan viidessä maakunnassa kansalaisten maanpuolustustahto elää vahvana. Tämä näkyy voimakkaasti kasvaneena kiinnostuksena vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen ja reservin haluna sitoutua paikallisjoukkojen tehtäviin. Viranomaisyhteistyö on avointa, toimivaa ja paikallispuolustusharjoituksissa testattua. Kokonaismaanpuolustuksen hengessä yhteistoimintaa kunta- ja 3. sektorin kanssa kehitetään. Haluan kiittää sekä viranomais- että vapaaehtoistoimijoita erinomaisesta yhteistyöstä apulaiskomentajakaudellani ja siitä tärkeästä työstä, jota he joka päivä tekevät paikallispuolustuksen hyväksi, kiteyttää Porin prikaatin väistyvä apulaiskomentaja eversti Marko Kivelä.
Porin prikaatin uutena apulaiskomentajana vuoden alussa aloittava eversti Vesa Helminen siirtyy tehtävään Pääesikunnan koulutusosaston apulaisosastopäällikön tehtävästä. Helminen on aiemmin palvellut muun muassa Reserviupseerikoulun johtajana sekä koulutuspäällikkönä henkilöstöosastolla Maavoimien esikunnassa. Helminen kertoo vastaanottavansa tehtävän mielenkiinnolla:
-Apulaiskomentajan tehtävä on mielenkiintoinen laajalla maakunnallisella ulottuvuudella. Odotan tehtävään liittyviä kohtaamisia ihmisten kanssa. Uskon toimivani mm. kehittyvän Porin prikaatin valmiuden, viranomaiskentän ja koulutuksen hyväksi. Aikaisempi koulutuspainotteinen urani tukee tehtävän toteutusta. Tyytyväisenä myös siihen, että voin palata joukko-osastoon, jossa olen aloittanut varusmiehenä lokakuussa 1988. Porin prikaati on palveluspaikkana tuttu yli 10 vuoden palveluskokemuksella. Viimeisimmästä koulutuspäällikön tehtävästä on toki 8 vuotta, mutta siitäkin on lämpimät muistot. Tiedän, että eversti Marko Kivelä on vienyt apulaiskomentajan vastuita hyvään suuntaan toimikaudellaan.