Helikopteripataljoonan syyskauden pimeälentokoulutus alkaa
Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan loppuvuoden pimeälentoharjoitukset alkavat maanantaina 27. elokuuta. Viikoille 35, 37, 40 ja 50 ajoittuvat koulutuslennot keskittyvät pääosin Kymenlaaksoon.
Lentomiehistöjen pimeälentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Koulutuslennoissa käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja niiden aikana tehdään maastolaskuja. Lentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä, joiden valokeilat voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas.
Lennot keskittyvät noin 100 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Osa niistä suuntautuu eteläiselle merialueelle. Koulutusviikkoina lentotoiminta alkaa pääsääntöisesti maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Lennot aloitetaan kello 16 jälkeen pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, yleensä viimeistään kello 02 mennessä.
Lentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa, jota pyritään välttämään suuntaamalla toimintaa harvaan asutuille alueille. Lentokenttien lähialueilla noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.
Pimeälentoharjoitukset liittyvät helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä virka-apuvalmiuteen kuuluvan pelastuspäivystyksen harjoitteluun.
Lisäksi helikopterit osallistuvat loppuvuoden aikana puolustusvoimien sotaharjoituksiin, joihin liittyvä lentotoiminta voi olla ympärivuorokautista ja poiketa pimeälentokoulutuksen toiminta-alueesta.