Hyppää sisältöön

Jääkäriprikaatin harjoitusosasto ampumaharjoitukseen Ruotsiin

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 12.10.2016 8.12
Tiedote

Jääkäriprikaatin harjoitusosasto osallistuu Norrbottenin rykmentin ampumaharjoitukseen Lombenissa, Ruotsissa 18.–20. lokakuuta 2016.

Jääkäriprikaatista harjoitukseen ottaa osaa 10 aliupseerikurssin tulenjohtolinjan varusmiestä ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa kouluttajaa. Harjoitus tarjoaa Jääkäriprikaatin osastolle tilaisuuden harjoitella ruotsalaisten epäsuoran tulen yksiköiden kanssa sekä syventää joukko-osastojen välistä yhteistoimintaa.

Harjoitukseen osallistuminen on osa Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä (FISE), jonka tavoitteena on muun muassa kehittää joukkojen suorituskykyä sekä luoda kustannustehokkaita harjoitus- ja koulutusmahdollisuuksia. Puolustusministeriö on hyväksynyt harjoituksen osaksi Maavoimien vuoden 2016 kansainvälistä harjoitustoimintaa.

Edellisen kerran Jääkäriprikaati ja Norrbottenin rykmentti ovat harjoitelleet yhdessä Naarma 15 -harjoituksessa Rovajärvellä joulukuussa 2015.

´