Hyppää sisältöön

Kaartin jääkarirykmentti harjoittelee Helsingissä, Vantaalla ja Porvoossa

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 29.4.2020 16.06
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisit harjoittelevat 4.-7.5.2020 Helsingissä, Vantaalla ja Porvoossa. Harjoituksen tavoitteena on antaa sotilaspoliisijoukkueille perusteet toimia yksikölle ominaisissa suojaus- ja vastatoimitehtävissä.

Harjoitusjoukot toimivat Helsingin Kallahden, Vantaan Hakunilan ja Porvoon Haikkoon alueilla päivittäin kello 10.00 - 20.00 välisenä aikana. Harjoituskohteissa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, joista voi aiheutua melua. Harjoitusjoukot siirtyvät kohteille pakettiautoilla. Harjoitusjoukot liikkuvat maastopuvuissa ja heidän varustukseensa kuuluu rynnäkkökivääri. Henkilökunta käyttää maastopuvun päällä keltaisia huomioliivejä.

Kaartin jääkärirykmentti kouluttaa joukkoja Uudenmaan puolustamiseen ja on alueen erityispiirteiden mukaisesti erikoistunut taisteluun rakennetulla alueella.

Varusmiesten koulutussuunnitelmien mukaiset harjoitukset pyritään toteuttamaan vallitsevaan tilanteeseen sopeuttaen siten, että koulutusvaatimukset täyttyvät.

´