Hyppää sisältöön

Kansainvälinen harjoittelu kehittää ja osoittaa suorituskykyä

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 27.3.2017 10.19
Tiedote
Panssariajoneuvoja
Kansainväliset valmiusjoukot saavat jo varusmiesaikanaan koulutuksen kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin.

Porin prikaatin kouluttamat Suomen kansainväliset valmiusjoukot osallistuvat säännöllisesti ulkomailla järjestettäviin kansainvälisiin harjoituksiin. Harjoittelu parantaa joukkojen yhteistoimintakykyä ja palvelee tätä kautta muun muassa kriisinhallintatehtävien suorittamista sekä kehittää suomalaisten sotilaiden kykyä antaa ja vastaanottaa apua mahdollisessa kriisitilanteessa.


Suomalaisia joukkoja poistumassa C17 Globemaster -kuljetuskoneella Norjan Cold Response -harjoituksesta maaliskuussa 2016.

Jokaiselle kansainvälisen valmiusjoukon saapumiserälle pyritään järjestämään kansainvälinen harjoitus, johon he osallistuvat joko varusmiesaikanaan tai nopeasti palveluksen jälkeen reserviläisenä. Viime vuosien suurimpia harjoituksia ovat olleet Norjassa järjestetty Cold Response 2016 -harjoitus, sekä mm. viime vuosien Saber Strike- harjoitukset eri Baltian maissa.

Kansainvälisen valmiusjoukon reserviläisiä valmistautuu osallistumaan tulevana kesänä niin Viron isännöimään Kevad Torm -harjoitukseen kuin myös Virossa järjestettävään Yhdysvaltain johtamaan Saber Strike -harjoitukseen. Ainakin yhdysvaltalaisia joukkoja saapuu puolestaan Suomeen toukokuussa Niinisalossa järjestettävään Arrow 17 -harjoitukseen ja lisäksi Porin prikaatin joukkoja osallistuu Ruotsissa syyskuiseen Aurora 17 -sotaharjoitukseen.

Kokemus osallistumisesta on osoittanut, että kv-harjoituksissa arkisetkin yhteistoimintatilanteet luovat koulutettaville onnistumisen elämyksiä ja lisäävät luottamusta omaan osaamiseen. Joukot johtajineen pääsevät harjaannuttamaan johtamis- ja koordinointitaitojaan, jotta kokonaisuus toimisi saumattomasti yhteen kumppaneiden kanssa.

Valmiusjoukkojen tehtävätaktiikan monipuolinen koulutus ja englanninkielen käyttö osana koulutusta helpottavat toiminnan sovittamista kansainväliseen kehykseen. Kansainväliset harjoitukset tarjoavat myös henkilökunnalle erinomaisen näköalan verrata suomalaisten sotilaiden osaamista muihin.

Kansainvälisten valmiusjoukkojen osallistuminen ulkomaisiin harjoituksiin on ollut merkittävä päänavaaja Puolustusvoimien kansainvälisessä harjoittelussa ylipäätään.

- On tärkeää, että olemme mukana kansainvälisessä yhteistyössä ja tässä Porin prikaati on ollut jo pitkään edelläkävijä. Sotilaidemme kautta on myös saatu hyödynnettyä muualla saatua kokemusta. Toisaalta on pystytty näyttämään omaa osaamista. Puolustuskyvyn kannalta on tärkeää, että muualla tunnetaan meidän kyvykkyytemme, Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen sanoi Porin prikaatin joukko-osastolehden Porilaisen haastattelussa maaliskuussa.

Harjoitusjoukkojen lisäksi kansainvälisiin harjoituksiin osallistuminen tarjoaa oman oppikokonaisuutensa myös huollon toimialalle. Kaluston ja henkilöstön siirtoihin liittyvä logistinen suunnittelu ja valmistelu ovat olennainen osa yhteistyötä ja sen kehittämiseksi ei pelkkä paperilla tehty suunnittelutyö riitä.

- Harjoitukset ovat ainut keino aidosti kehittää yhteensopivuutta, joka tukee niin kriisinhallintaa kuin mahdollista yhteensopivuutta avunsaannin ja avun antamisen osalta, johon liittyvä lainsäädäntökin on jo tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä, Toivonen totesi lisäksi.


Kansainvälistä yhteissunnittelua Saber Strike 2016 -harjoituksessa Virossa. Suomi osallistui harjoitukseen viime vuonna EU:n taisteluosaston tiedustelujoukkueella, jonka henkilöstöstä suuri osa oli SKVJ -koulutettuja reserviläisiä.

´