Hyppää sisältöön

Kenttäpiispa tarkastaa kirkollista toimintaa Joensuussa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 17.2.2016 14.13
Tiedote

Kenttäpiispa Pekka Särkiö tarkastaa Joensuun alueen kirkollisen toiminnan helmikuussa.

Vierailullaan 23.-24. helmikuuta kenttäpiispa saarnaa tiistaina kello 18 alkavassa kirkkojuhlassa Noljakan kirkossa. Liturgian pitää kirkkoherra Petri Rask ja musiikista vastaa Karjalan Maanpuolustussoittokunta.

Sotilaspappeja on koulutettu sodanajan sijoitustensa mukaisesti. Sotilaspapit ovat myös kouluttaneet reservin papistoa sodanajan tehtäviin. Alueen pappien koulutus onkin eräs tarkastuksen teemoista.

Pohjois-Karjalan rajavartioston osa-aikaisena sotilaspappina työskentelee Anssi Törmälä ja ortodoksista työtä tekee oman työnsä ohella isä Tommi Kallinen. Kirkollisen työn osalta Pohjois-Karjalan aluetoimisto ja Joensuun varuskunnassa olevat puolustusvoimien keskusten ja laitosten osat sekä Pohjois-Karjalan rajavartiosto kuuluvat Kainuun prikaatin kenttärovastin Penna Parviaisen vastuualueelle.

Kenttäpiispa Särkiö tarkastaa vierailullaan Pohjois-Karjalan aluetoimiston, Puolustusvoimien palvelukeskuksen esikunnan, Pohjois-Karjalan rajavartioston sekä tutustuu Joensuun yliopiston teologiseen tiedekuntaan ja Joensuun ortodoksiseen seminaariin.

´