Hyppää sisältöön

Kertauskoulutusta peshmergoille

Maavoimat
Julkaisuajankohta 27.1.2017 13.48
Tiedote

Suomalaisen kriisinhallintajoukon Irakissa kouluttajat toteuttivat kolmen päivän koulutusoperaation peshmergajoukolle, joka toimii ISIS:in vastaisella rintamalinjalla.

Sama joukko valmistui suomalaisten jalkaväkikurssilta lokakuun puolessa välissä, joten samalla kouluttajien oli mahdollista havainnoida miten uusia oppeja on sisäistetty. Sen lisäksi, että suomalainen kouluttajaosasto kouluttaa peshmergoille jalkaväen perustaitoja kiinteissä koulutustukikohdissa, kouluttajat antavat myös kertauskoulutusta aiemmin kouluttamilleen joukoille ja keräävät tietoa jalkaväkikurssin kehittämiseksi. Kyseinen peshmergapataljoona on ollut rintamavastuussa välittömästi jalkaväkikurssin päätyttyä.

Suhteellisen stabiilin rintamalinjan muodostaa peshmergojen harjanteeksi kasaama hiekkavalli tihein välein rakennettuine tuliasemineen. Tiet ja sillat on linjalta katkaisu sekä ampumasektoreita on harvennettu. ISIS:in ja peshmergojen välisien taisteluiden jäljiltä rintamalinjan etumaastoon on jäänyt useita raunioituneita rakennuksia ja räjähdysten jättämiä kraatereita.

Rintamalinjan tuliasemien varustelutaso vaihtelee hiekkakuopasta perinteiseen työmaakonttiin, joissa lämmityslaitteet vastaavat luksusta. Peshmergat miehittävät tuliasemia kellon ympäri aina viisi päivää kerrallaan, jonka jälkeen seuraa 10 päivän vapaa.

ISIS tekee rintamalinjaan päivisin häirintäiskuja kranaatinheittimillä ja konekivääreillä, öisin taas pyrkii soluttautumaan pimeyden turvin rintamavallien läheisyyteen keskitetympiä hyökkäyksiä varten. Suomalaisten antaman kolmipäiväisen kertauskoulutuksen pääteemana oli siis syystäkin pimeätoimintakoulutus.

Nykyaikaiset pimeätaistelut ovat kokeneet murroksen toisen maailmansodan ajoista. Pimeässä toimintaympäristössä lämpökameroiden ja valonvahvistimien luoma etulyöntiasema on monesti yksi ratkaisevista tekijöistä. Kaikilla joukoilla ei ole resursseja lähteä kilpavarusteluun mukaan, vaan pimeätoiminnan apuvälineinä on käytettävä tilapäisratkaisuja. Vaikka ollaankin tultu kehityksessä kauas talvisodan yötaisteluista, ovat siellä hyväksi todetut niksit jääneet edelleen osaksi Puolustusvoimien varusmieskoulutusta. Näihin oppeihin kouluttajat perehdyttivät myös peshmergoja, jotta tuliasemien puolustaminen onnistuisi myös yöaikana. Joukolle jaettiin myös valaisuraketteja ja merkitsemisvälineitä.

Pimeätoiminnan koulutukseen kuului myös nykyaikaisten pimeänäkölaitteiden suorituskyvyn demonstrointia. Koulutettavalle joukolle annettiin näin käsitys siitä, kuinka hyvin ISIS todellisuudessa pimeällä pystyy toimimaan. Monille koulutettaville tuli yllätyksenä, että vain kännykän näytön käynnistäminen valaisee kirkkaasti koko tuliaseman miehistöineen.

Kertauskoulutuksen yhteydessä suomalainen lääkintähenkilöstö piti kenttävastaanottoa hoitaen yhteensä noin 7O peshmergan vaivoja ja sairauksia, jotka ovat seurausta rintamalinjan karuista elinolosuhteista.

Suomalaisten kouluttajien ja peshmergojen jälleennäkeminen kurssin valmistumisen jälkeen oli iloinen ja odotettu tilaisuus. Peshmergajoukon komentajan mukaan joukkojen taistelumoraali kasvoi huomattavasti suomalaisten antaman kertauskoulutuksen jälkeen. Yksittäiset peshmergat kiittelivät suuresti myös aiemmin jalkaväkikurssilla koulutettuja oppeja.

- Kurssilla ärsytti, että lääkintä- ja taisteluvarustusta tulee kantaa aina mukana. Nyt ymmärrän miksi niin opetettiin, totesi peshmergasotilas kokemuksiensa jälkeen.

´