Kesän kansainvälinen harjoitustoiminta käynnistyy Porin prikaatissa
Maavoimien täydentävä kansainvälinen harjoitus- ja koulutustoiminta alkaa maanantaina 27. kesäkuuta Porin prikaatissa.
Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 500 sotilasta, joista yhdysvaltalaisia on noin 160. Harjoitusjoukko koostuu yhdysvaltalaisten lisäksi pääasiassa Porin prikaatin ja Kaartin jääkärirykmentin henkilökunnan edustajista sekä varusmiehistä. Harjoitustoiminta keskittyy Porin prikaatin toiminta-alueelle Säkylään ja Niinisaloon sekä niiden lähialueille.
Harjoitustoiminnan tavoitteena on edelleen kehittää ja parantaa joukkojen ja menetelmien yhteensopivuutta sekä yhteistoimintaa, jonka lisäksi syvennetään kykyä tukea kansainvälisiä joukkoja huollon ja logistiikan osalta.
Koulutus- ja harjoitustoimintaa Porin prikaatissa johtaa prikaatin komentaja, prikaatikenraali Vesa Valtonen.
Lue lisää Maavoimien kansainvälisestä harjoitus- ja koulutustoiminnasta tiedotteesta täältä.