Hyppää sisältöön

Kirkkojärven marssi järjestetään keskiviikkona

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 19.6.2023 13.11
Uutinen
Kirkkojärven marssiin osallistuva joukkue saapuu maaliin.
Kirkkojärven marssi kesällä 2019

Reserviupseerikoulun legendaarinen Kirkkojärven marssi kilpaillaan keskiviikkona 21.6.2023 Haminassa. "Kirkkikseen" osallistuvien joukkueiden etenemistä voi seurata päivän aikana livenä osoitteessa www.gpsseuranta.net.

Kirkkojärven marssi suoritetaan perinteiden mukaisesti joukkuekilpailuna. Kilpailuun osallistuvat meneillään olevan Reserviupseerikurssin 262 joukkueet, jaokset ja johtueet.

"Kirkkojärven marssin opetustarkoituksena on vahvistaa RUK-henkeä ja osoittaa upseerioppilaille, kuinka kiinteä ja toimiva yhteispeli edesauttavat ryhmän suoriutumista tehtävässään", kertoo kilpailun johtajana toimiva everstiluutnantti Teemu Hassi.

Kilpailureitti on noin 25-30 kilometriä pitkä ja se kulkee Haminan ympäristössä. Marssireitin varrella kilpailijat suorittavat erilaisia sotilastaitoja mittaavia tehtäviä, kuten esimerkiksi ammuntaa, käsikranaatin heittoa tai paikanmäärittämistehtäviä.

"Kirkkojärven marssi tulee olemaan ikimuistoinen, mutta haastava kokemus. Onkin tärkeää, että upseerioppilaat osaavat huolehtia omasta sekä joukon toimintakyvystä raskaalla jalkamarssilla - erityisesti kun kilpailupäiväksi on luvattu hellelukemia", kertoo Hassi. 

Kilpailun järjestelyissä on varauduttu lämpimän sään aiheuttamiin haasteisiin, jotta kilpailu saadaan maaliin onnistuneesti.

Kirkkojärven marssi on yksi reserviupseerikurssin perinteistä, ja myös yksi Puolustusvoimien vanhimmista edelleen järjestettävistä kilpailuista. Kirkkojärven marssi järjestettiin ensimmäisen kerran 85 vuotta sitten vuonna 1936, kurssilla 33.

Kilpailua voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.gpsseuranta.net. Gps-seuranta aktivoituu 21.6.2023 noin kello 10:00.

 

Tulokset:

 

´