Hyppää sisältöön

Kirves 20 -taisteluharjoitus käynnistyy Kainuussa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 26.11.2020 7.45
Kaivinkone lavetin päällä ja sotilaan hahmo takaapäin kuvattuna pimeällä lumisateessa maasto-olosuhteissa. Ajoneuvon valot valaisevat pimeää metsää.

Kainuun prikaati toteuttaa Kirves 20 -harjoituksen Kainuussa Kajaani-Vuosanka-alueella 30.11.-8.12.

Harjoitus muodostaa alueellisen, kaikkien aselajien ja suorituskykyjen harjoituskokonaisuuden, jossa harjoitutetaan eri johtamistasojen sekä aselajien yhteistoimintaa taisteluharjoituksessa. Harjoitustoimintaa on Kajaanin ja Vuosangan välisellä alueella.

Harjoitukseen osallistuu noin 2000 henkilöä ja 400 ajoneuvoa. Suurin osa sotilaista on Kainuun prikaatista jouluksi kotiutuvia tammikuussa ja heinäkuussa palveluksensa aloittaneita varusmiehiä, joille Kirves 20 on viimeinen taisteluharjoitus ennen reserviin siirtymistä.

Harjoitukseen osallistuu lisäksi Hughes MD500 -kevythelikopteri sekä NH90-kuljetushelikopteri Utin jääkärirykmentistä sekä joukkoja Porin prikaatista, Jääkäriprikaatista ja Lapin rajavartiostosta.

Harjoituksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita.

Harjoitusjoukot siirtyvät ryhmitysalueilleen maanantain aikana ja paluumarssit Vuosangasta toteutetaan tiistaina 8.12. iltapäivän ja illan aikana.

Harjoituksen johtaa eversti Mika Seppä.

´