Hyppää sisältöön

Koronatilanne Karjalan prikaatissa viikolla 27

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 9.7.2021 12.48
Tiedote

Karjalan prikaatissa on tällä viikolla yhteensä 23 koronapositiivista taistelijaa. Varusmiehistä 17 on varuskunnassa ja 6 lomajaksolla. Tartuntaketjut on saatu rajattua hyvin ja altistuneiden määrä on 91. Tartuntaketjuja on sekä vanhemman 1/21 että uuden 2/21 saapumiserän taistelijoissa. Kaikki varuskunnassa olevat tartunnan saaneet ovat Vekaranjärven terveysaseman hoidossa. 

Karjalan prikaatissa on käytössä useita erityistoimia tartuntojen ehkäisemiseksi, muun muassa:
•    varusmiehet ja henkilökunta on jaettu osastoihin, jotka eivät kohtaa toisiansa, 
•    mahdollisimman pienet koulutusryhmät,
•    lisätty käsihygienia- ja yskimisohjeita sekä korostettu sen tärkeyttä sekä turvavälit kaksi metriä,
•    kasarmitilojen kosketuspintojen tehokas desinfiointi ja siivous,
•    kasvomaskin käyttö oman tuvan tai työpisteen ulkopuolella (myös ulkona mikäli kahden metrin turvaväli ei toteudu),
•    lisämajoitustilana käytetään esimerkiksi telttoja (esikuntatelttoja, joissa muun muassa telttasängyt) ja liikuntatiloja. 

Jokaisen prikaatilaisen omaa vastuuta korostetaan palvelustehtävissä ja vapaa-ajalla. Henkilökunnan etätyöskentely ja vuoroviikoin työskentely ovat vakiintuneet. 

Karjalan prikaatin toimintaa jatketaan koulutussuunnitelmien mukaisesti, prikaatin valmiutta ja suorituskykyä pidetään yllä terveysturvallisesti.
 

Joukko-osasto Vekaranjärvi, Kouvola
´