Hyppää sisältöön

Koronatilanne Maasotakoulussa viikko 14

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 6.4.2021 15.40

Maasotakoulun koronatilanne tiistaina 6.4.2021 noin klo 15.30.

Tiistaina 6.4.2021 Maasotakoulussa on yhteensä 49 koronavirustartuntaa, joista 44 on varusmiehillä Haminassa. Heistä kuusi (6) on kotonaan, muut varuskunnassa. Sairastuneet varusmiehet on sijoitettu erilleen muista.

6.4.2021 noin klo 15.30 mennessä uusimmat positiiviset testitulokset on saatu 4.4.2021 illalla. Sen jälkeen ei ole todettu uusia tartuntoja, eli testituloksissa ei ole todettu uusia koronatartuntoja tällä hetkellä. Testituloksia saamme päivittäin ja tilanne elää koko ajan. Seuraamme tilannetta tiiviisti.


Altistumisketjua selvitetään parhaillaan. Sairastuneet varusmiehet ovat olleet erillään muista pienissä osastoissa, eri rakennuksissa varuskunnan sisällä.

Varusmiesten lisäksi koronavirustartuntoja on todettu Maasotakoulun opiskelijoilla, joita on tällä hetkellä viisi (5) henkilöä. Varusmiesten lisäksi Maasotakoulu kouluttaa ammattisotilaita erilaisilla kursseilla ja opinnoissa, yhteensä viidellä eri paikkakunnalla: Haminan lisäksi Lappeenrannassa, Niinisalossa, Parolannummella ja Riihimäellä. Sairastuneet opiskelijat ovat kaikki kotonaan.

-Olemme täsmentäneet, että kaikki varusmiehet ja henkilökunta tarkkailevat olotilaansa ja jos oireita ilmaantuu, pitää hakeutua matalalla kynnyksellä testiin ja ilmoittaa terveysasemalle oireista. Tämä vaatii nyt herkkyyttä kaikilta ja vastuunkantoa työssä, palveluksessa sekä vapaa-aikana. Meillä on perusohje, jota noudatetaan Puolustusvoimissa, ja erityisen tärkeää on osastoinnin toimivuus. Eli etteivät erilleen sijoitetut joukot kohtaa toisiaan. Meillä on monitahoinen tilanne: on terveitä, on sairastuneita, on altistuneita oireettomia ja altistuneita oireilevia, eivätkä osastot sekoitu. On tärkeää, että perusasiat toimivat koko yhteiskunnassa, sanoo RUK:n johtaja eversti Vesa Helminen.

Maasotakoulu on ohjeistanut varusmiehiä, opiskelijoita ja henkilökuntaa noudattamaan koronavarotoimia tarkasti, tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatesteihin matalalla kynnyksellä. Varuskuntaan ei saa tulla, jos on edes vähäisiä oireita.

Maasotakoulun henkilöstö ja asevelvolliset on jaettu osastoihin, jotka eivät kohtaa toisiaan. Esimerkiksi ruokailuajat ja -paikat sekä varusmiesten palvelus- ja vapaa-aikarytmi on järjestetty siten, että palveluksessa ollaan osastoittain porrastetusti.

-Maastomuonitusta on jouduttu tilapäisesti lisäämään osana osastointitoimenpiteitä ja lisäaltistumisten ehkäisyä, Helminen sanoo.

Näin väljennetään tilojen käyttöä ja pyritään estämään koronan leviämistä. Yhteistiloja siivotaan ja desinfioidaan tehostetusti. Opiskelijat suorittavat opintojaan osin etänä. Henkilökunta tekee pääosin etätyötä tehtävien niin salliessa.

Maasotakoulussa noudatetaan terveysviranomaisten ohjeita ja määräyksiä käsihygieniasta, maskisuosituksista, kokoontumisrajoituksista ja muista ohjeista. 
 

Maasotakoulu seuraa tilannetta.

Joukko-osasto
´