Hyppää sisältöön

Kotiväki, tervetuloa varuskuntaan!

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 19.12.2017 8.29
Tiedote

Kainuun prikaati toivottaa tammikuun alokkaiden kotiväen lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan varuskuntaan.

Järjestämme kotiväenpäivät kahtena päivänä suuren vierailijamäärän vuoksi. Vietämme vierailupäiviä siten, että

  • lauantaina 13.1. vieraita ottavat vastaan Kuopion huoltopataljoona, Pohjan pioneeripataljoona ja Pohjois-Suomen viestipataljoona ja
  • sunnuntaina 14.1. vieraita ottavat vastaan Kainuun tykistörykmentti ja Kainuun jääkäripataljoona.

Molempina päivinä vierailuaika on kello 11-15, jolloin kotiväki voi tutustua varuskuntaan, kasarmeihin, tupaan, kalustoon ja tietenkin Sotilaskotiin.

Päivän ohjelma ja aikataulu:

  • klo 11 mennessä kotiväen saapuminen
  • klo 11 yksikkö järjestyy takapihalle
  • info(t) kotiväelle alokkaan yksikössä
  • lounas kotiväelle alokkaan yksikössä
  • klo 13.30 toimintanäytös urheilukentällä
  • klo 15 saakka tutustuminen varuskuntaan, kalustoon ja toimintanäytökseen

Vierailun pääpaino on tutustuminen ympäristöön ja tulevaan koulutukseen. Jokaisessa yksikössä henkilökuntaan kuuluva kouluttaja kertoo infotilaisuudessa tulevasta koulutuksesta, oppitunneista ja harjoituksista.

Pyydämme teitä pukeutumaan sään mukaisesti: varuskunta on iso - kuin pieni kunta - ja sotilaspoliisit täyttävät paikoitusalueet järjestyksessä, jolloin etäisyys yksikköön voi olla suurikin. Samasta syystä kannattaa varautua mukavilla jalkineilla.

INVA-merkityt ajoneuvot pyritään ohjaamaan mahdollisimman keskeiselle paikalle. Kasarmit ovat kolmekerroksisia eikä niissä ole hissejä.

Alokkaiden yksiköihin pääsee sisälle kello 11 jälkeen.

» tapahtumakartta 

Kumpi vierailupäivä?

Alokkaat ilmoittavat kotiin vierailuajankohdasta, mutta kun uutta asiaa on paljon tieto saattaa jäädä hämäriin. Alla on kaikki viisi pataljoonaa/rykmenttiä joissa on neljätoista yksikköämme:

Lauantaina vieraillaan

  • Kuopion huoltopataljoona: Huoltokomppania, 1. erillinen autokomppania
  • Pohjan pioneeripataljoona: 1. pioneerikomppania, Teknillinen komppania
  • Pohjois-Suomen viestipataljoona: 1. ja 2. viestikomppania, Esikuntakomppania

Sunnuntaina vieraillaan

  • Kainuun tykistörykmentti: Kranaatinheitinkomppania, 1. tuliasemapatteri ja 2. tuliasemapatteri
  • Kainuun jääkäripataljoona: 1., 2., 3. jääkärikomppania ja Valmiusyksikkö

Kenttälounas

Tarjoamme vieraille armeijan tyyliin kenttälounaan yksikössä. Tarjolla on tuolloin hernekeittoa (sis. leipä, levite, mehu). Istumapaikkoja on rajoitetusti, joten pyydämme porrastamaan ruokailua.

Varautuaksemme ruokailijoihin, pyydämme alokkaita selvittämään kotiväenpäivään osallistuvien läheistensä määrän heti palveluksen ensimmäisinä päivinä. Samalla kirjataan ylös mahdolliset erityisruokavaliot.

Opasmiehet ohjaavat

Sotilaspoliisi ohjaa liikenteen paikoitusalueille eri puolille varuskuntaa molemmista porteista ja opasmiehet ohjaavat vieraat kohti oikeaa perusyksikköä. Vierailijat tapaavat siis omat alokkaansa yksikön takapihalla kun alokkaat järjestäytyvät sinne kello 11. Mikäli tulette varuskuntaan hyvissä ajoin, Sotilaskoti palvelee jo ennen tilaisuuden alkamista.

Mikäli ette tiedä alokkaanne yksikköä, voitte kysyä sitä keltaliivisiltä opasmiehiltä, joilta löytyy aakkosellinen nimilista alokkaista yksikkötietoineen.

WC-tilat

Sotilaskodissa on rajallinen määrä WC-tiloja, joten pyydämme vieraita käyttämään yksiköiden wc-tiloja, jotka on vierailun ajaksi merkitty selkeästi miesten ja naisten käyttöön.

Lisäksi wc-tiloja löytyy Koulutushallilta sekä Hoikanhovin varuskuntaravintolasta (Sotilaskotia vastapäätä yläpihalla), jossa myös liikuntarajoitteisten on helpompi asioida.

Valokuvaus

Kotiväenpäivinä valokuvaus on sallittua varuskunnassa.

Koirat

Koiravieraat ovat tervetulleita varuskuntaan viikonloppuna sillä edellytyksellä, että omistaja tai huoltaja varmistaa koiran hyvinvoinnin koko vierailun ajan. Varmista että vettä on saatavilla - sitä saa esimerkiksi yksikön alimmasta kerroksesta. Koiraa ei voi viedä tiloihin, jossa käsitellään elintarvikkeita (kenttälounas, Sotilaskoti, Varuskuntaravintola) eikä Sotakoiraosaston tiloihin.

Tupakointi

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan savuttomuuteen varuskunnassa - tupakointi on sallittua vain tupakointipaikoilla ja toivomme, että vieraamme pyrkivät hyödyntämään niitä myös.

Kyselyt ja palaute

Mikäli sinulla on kysyttävää tapahtumasta, voit ottaa virka-aikana yhteyttä

  • asiakaspalvelupisteeseen virka-aikana (alokkaan yksikkötiedot) puh. 0299 451 160
  • tiedottajaan puh. 0299 451 113 (myös kotiväenpäivinä viikonloppuna)

Numerot eivät ole maksullisia palvelunumeroita.

Pyydämme vierailta palautetta tapahtumajärjestelyistä. Mikäli sinulla on kotiväenpäiviin liittyen risuja tai ruusuja annettavana, voit lähettää ne sähköisesti viikon ajan kotiväenpäivän jälkeen lomakkeella osoitteessa bit.ly/kotivaki1_18.

Vala- ja vakuutustilaisuudet helmikuussa

Vala- ja vakuutustilaisuudet järjestetään

  • perjantaina 9. helmikuuta Joensuussa (Kuopion huoltopataljoona ja Kainuun tykistörykmentti) ja
  • lauantaina 10. helmikuuta Kajaanissa varuskunnassa (Kainuun jääkäripataljoona, Pohjan pioneeripataljoona ja Pohjois-Suomen viestipataljoona).

Tarkempi aikataulu ja tietoa eri tilaisuuksista löytyy internet-sivuiltamme lähempänä tapahtumaa. Huom! Alokasinfossa mainitaan virheellisesti valapaikkakunta (molempina päivinä Kajaani), korjattu tieto on julkaistu sivuillamme 4.10.2017.

Joukko-osasto Kajaani
´