Hyppää sisältöön

Lapin jääkäripataljoonan valamarssi

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 13.7.2021 9.16
Tiedote
Kuvituskuva

Lapin jääkäripataljoonan alokkaat pyöräilevät 11.–12.8.2021 perinteisen valamarssin, jolla nuoret alokkaat liitetään sukupolvien mittaiseen jääkäreiden ketjuun. Marssi suoritetaan kesällä pyöräillen ja talvella hiihtäen. Tällä kertaa marssi toteutetaan Sodankylän varuskunnasta Kaarestunturiin.

Valamarssin tavoitteena on, että alokkaat oppivat pitkäkestoiselle marssille valmistautumisen ja marssin aikaiseen sekä marssin jälkeiseen huoltoon liittyvät yksityiskohtaiset tiedot ja taidot, jotka mahdollistavat oman fyysisen suorituskyvyn ylläpitämisen taisteluvarustuksessa ja selviytymisen taistelukuntoisena pitkäkestoisen marssin aiheuttamasta rasituksesta. Marssi kehittää peruskestävyyttä ja opettaa myös toimimaan ryhmän jäsenenä ja kasvattaa henkisesti, luovutuskynnyksen nousu ja itsensä voittaminen auttavat jatkossa selviytymään koulutuksen haasteista. 

Liikennetiedote:

Marssi pyöräillään illan ja yön aikana. Yksiköt on jaettu neljään marssiosastoon. Osastot lähtevät liikkeelle varuskunnasta klo 18.00 ja 19.00. Kaksi osastoa marssii reitin myötäpäivään Sodankylän varuskunta–Jeesiön ratsutie–Kaarestunturi–Rajala–Sattanen–Sodankylän varuskunta ja kaksi osastoa vastapäivään Sodankylän varuskunta–Sattanen–Rajala–Kaarestunturi– Jeesiön ratsutie–Sodankylän varuskunta. Marssireitin pituus on noin 82 km, marssi kestää noin kahdeksan tuntia ja marssiosastojen nopeus on noin 15 km/h.

Reitin varrelle on laitettu marssiosastosta varoittavat liikennemerkit ja liikenteenohjaus sekä opastus on järjestetty seuraaviin paikkoihin:
•    VT 5 - Varuskunnan 2-portin risteys
•    VT 4 - Sattasen risteys
•    VT 4 - Rajalan risteys

Marssireitin tieosuuksilla liikkujia pyydetään ottamaan huomioon noin 15 km tuntivauhdilla etenevät marssiosastot.

 

´