Hyppää sisältöön

Lappeenrannan kaupungin ulkokuntosali Leirissä palvelee myös Maasotakoulua

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 1.8.2019 10.53
Tiedote
Kapteeni Kivelä selin Maasotakoulun verkkareissa tekee käsilihasliikkeitä ulkoliikuntapaikalla Lappeenrannan lentokentän vieressä.
Kapteeni Kivelä testasi uuden ulkokuntosalin Leirissä Lappeenrannassa. Se sijaitsee aivan Maasotakoulun ja lentokentän vieressä.

Lappeenrannan kaupunki avasi uusia ulkoliikuntapaikkoja heinäkuussa 2019. Yksi niistä sijaitsee Leirin - Lentokentän ulkoilureitillä Lavolankadulla eli aivan Maasotakoulun Lappeenrannan varuskunnan vieressä. Uusi lähiliikuntapaikka palvelee mainiosti myös maasotakoululaisia.

Maasotakoulu on ottanut osaa Lappeeenrannan kaupungin ylläpitämään Leirin ulkokuntosalin kustannuksiin ja ollut mukana perustamassa sitä yhteistyössä kaupungin kanssa.

- Yhteistyö Lappeenrannan kaupungin kanssa on sujunut hyvin. Olemme yhdessä keskustelleet ja valmistelleet ulkoliikuntapaikan perustamista Leiriin, kertoo liikuntakasvatusupseeri, kapteeni Jari Kivelä Maasotakoulusta.

Kapteeni Kivelä toimii Maasotakoulussa liikuntakasvatusupseerina.

- Kaupunki järjesti asukaskyselyn ja kuntalaisten kanssa toteutettiin työpajoja liikuntapalveluiden kehittämiseksi. Niiden pohjalta julkaistiin Lappeenrannan liikkumisohjelma "Myö liikutaa". Olin työpajoissa mukana ja päädyimme yhtenä kohteena kehittämän tätä lentokentän aluetta, Kivelä toteaa.

Kapteeni Kivelä testasi Leirin uuden ulkokuntosalin heinäkuun lopussa.

- Ulkokuntosali on erinomaisella paikalla ja täällä on monipuoliset sekä helppokäyttöiset laitteet, Kivelä sanoo.

Tukea liikkumiseen

Maasotakoululaiset voivat treenata varuskunnan aitojen sisäpuolella omilla liikuntapaikoilla, mutta kaupungin ylläpitämä Leirin ulkokuntosali sekä ulkoilureitit ovat erinomainen lisä. Maasotakoulussa Lappeenrannassa on yhtäaikaa, kurssien käynnissä ollessa satoja henkilöitä. Opiskelijoita tulee kursseille parisataa vakituisen palkatun henkilökunnan eli noin 250 henkilön lisäksi.

- Maasotakoulun Leirin alueelta löytyvät liikuntasali, kuntosali, juoksurata, nurmikentät, katukoripallokenttä sekä ulkoliikuntapaikka. Ne ovat aktiivisessa käytössä. Ajoittain sisätilat käyvät ahtaiksi.

- Henkilökunnan liikkumista tuetaan ohjatulla viikkoliikunnalla, liikuntaseteleillä sekä pääsylipuilla uimahalleihin, kuntosalille ja iltarasteille. Liikuntamahdollisuuksia tarjoamalla pyrimme pitämään henkilökuntamme, kurssilaiset sekä asevelvolliset toimintakykyisinä. Toimintakykyiset henkilöt jaksavat paremmin töissä ja samalla sairauspoissaolojen määrä vähenee, kertoo liikuntakasvatusupseeri, kapteeni Kivelä.

Kapteeni Kivelä ja lappeenrantalainen Saimi ja hänen äitinsä Maria testaamassa uutta ulkokuntosalia.

Kapteeni Jari Kivelä testasi Leirin ulkokuntosalin heinäkuun viimeisenä päivänä. Myös kuvassa olevat lappeenrantalaiset Saimi (4 vuotta) ja hänen äitinsä Maria Salmi ovat tyytyväisiä uuteen lähiliikuntapaikkaan.

Maasotakoulu toimii viidellä paikkakunnalla

Maasotakoulu kouluttaa asevelvollisia eli varusmiehiä ja reserviläisiä sekä ammattisotilaita eli kadetteja, aliupseeristoa ja muuta Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa Lappeenrannassa, Haminassa (mm. RUK), Hattulassa (mm. Panssarikoulu), Kankaanpäässä (mm. Tykistökoulu) ja Riihimäellä (mm. Viestikoulu). Maasotakoulu on Lappeenrannassa LUT:n lisäksi ainoa oppilaitos, joka antaa yliopistotasoista koulutusta. Maasotakoulussa työskentelee noin 580 henkilöä: ammattisotilaita ja siviilihenkilökuntaa viidellä eri paikkakunnalla. Lappeenrannassa toimii muun muassa suuri osa Maasotakoulun esikuntaa, Jalkaväkikoulu, Pioneerikoulu ja työskentelee noin 250 henkilöä.

Seuraa Maasotakoulua somessa!

Facebook: Maasotakoulu Army Academy, Twitter: @MaasotaK

Linkki Lappeenrannan kaupungin tiedotteeseen lähiliikuntapaikoista: https://www.lappeenranta.fi/news/Lappeenrannassa-uusia-lahiliikuntapaikkoja-%E2%80%93-monipuoliset-ulkokuntosalit-loytyvat-Lauritsalasta,-Joutsenosta-ja-Leirista/33804/bc9a2bf1-90c0-464a-8e72-155c8f41cb1d

 

 
´