Hyppää sisältöön

Maasotakoulun reserviläiset harjoittelevat Etelä-Karjalassa

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 17.9.2020 16.30
Tiedote
Sotilaita harjoittelemassa rakennetun alueen taistelua Kymi19-paikallispuolustusharjoituksessa syyskuussa 2019.

Vapaaehtoiset reserviläiset harjoittelevat Etelä-Karjalassa niin maastossa kuin kaupunkialueella, kun Maasotakoulu järjestää 25.-27.9.2020 Puolustusvoimien vapaaehtoisen harjoituksen Taipalsaarella, Immolassa, Joutsenossa ja Lappeenrannassa. Harjoitusjoukko koostuu paikallisista reserviläisistä.

Harjoituksen aikana katukuvassa näkyy sotilasajoneuvoja ja maastopukuisia aseistettuja sotilaita.

Joutsenon keskustassa harjoitellaan rakennetun alueen taistelua lauantaina 26. syyskuuta aamulla ja aamupäivällä.

- Joutsenon K- ja S-Marketin alueella keskustassa näkyy maastopukuisia aseistettuja sotilaita. Myös sotilasajoneuvoja näkyy, mutta kalusto on kevyttä eli pakettiautoja ja maastoautokalustoa. Joutsenossa ei ammuta, kertoo harjoituksen johtaja, vapaaehtoisen maanpuolustuksen suunnittelu-upseeri, majuri Pekka Rytkölä Maasotakoulusta.

Immolassa Imatralla harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 25. ja 26. syyskuuta.

- Immolassa ammutaan ja melu saattaa kuulua noin 500 metrin etäisyydelle.

Lappeenrannassa Kahilanniemessä harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 27. syyskuuta aamupäivällä.

- Kahilanniemessä ammutaan rakennuksen sisällä, mutta melua tuskin kuuluu piha-aluetta kauemmaksi. Vaaraa ei sivullisille ole, majuri Rytkölä sanoo.

Kaupunkitaisteluharjoituksissa käytetään harjoitusampumatarvikkeita eli niin sanottuja paukkupatruunoita.

Lisäksi Taipalsaaren ampuma- ja harjoitusalueella toteutetaan rynnäkkökivääriammuntoja ja räjäytysharjoituksia 26.9.2020 kello 8 - 19. Sunnuntaina 27.9. kello 8 - 12 Taipalsaarella ammutaan rynnäkkökivääriammuntoja.

Reserviläisille koulutetaan myös simulaattoriharjoituksen kouluttajan taitoja. Harjoitus järjestetään maakuntaa suojaavien paikallisjoukkojen kouluttamiseksi.

Reserviläisiä on harjoituksessa yhteensä noin 50 henkilöä. Kouluttajat tulevat Maasotakoululta Lappeenrannasta ja Haminasta. Harjoitukseen osallistuu kouluttajina myös muutama MPK:n eli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kouluttaja.

PV:n vapaaehtoinen harjoitus Etelä-Karjalassa 25.-27.9.2020:

  • Puolustusvoimien vapaaehtoiset harjoitukset (PVVEH) ovat reserviläisille eri asia, kuin kertausharjoitukset (KH). Kertausharjoitukseen käskettyjen osallistuminen harjoitukseen on pakollista, ellei reserviläisellä ole painavaa syytä saada vapautus kertausharjoituksesta.
  • Immolassa harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 25.9. iltapäivällä ja illalla.
  • Immolassa harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 26.9. aamupäivällä ja päivällä.
  • Joutsenon keskustassa harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 26.9. aamulla ja aamupäivällä.
  • Taipalsaarella rynnäkkökivääriammuntoja ja räjäytysharjoituksia lauantaina 26.9.2020 kello 8 - 19. Lisäksi sunnuntaina 27.9. kello 8 - 12 ammutaan rynnäkkökivääriammuntoja.
  • Lappeenrannassa Kahilanniemessa harjoitellaan rakennetun alueen taistelua 27.9. aamulla ja aamupäivällä.

 

Joukko-osasto Lappeenranta
´