Hyppää sisältöön

Maasotakoulussa aloittaa yli 300 alokasta

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 30.12.2022 9.12
Tiedote
alokkaat varusvarastossa hakemassa varusteita säkkiin
Alokkaita vuonna 2019 varusteiden noudossa.

Maanantaina 2. tammikuuta Maasotakoulussa Haminassa aloittaa varusmiespalveluksensa noin 320 alokasta.

Alokkaiden on saavuttava palvelukseen kello 9.00—16.00 välisenä aikana. Palvelukseen saapuville on järjestetty opastus varuskunnan pääportilla (Kadettikoulunkatu 7). 

Palveluksen kuusi ensimmäistä viikkoa muodostavat alokasjakson. Tänä aikana alokkaille opetetaan sotilaan perustiedot ja -taidot. Koulutukseen sisältyy muun muassa ampuma-, taistelu-, liikunta- ja asekäsittelykoulutusta. 

Alokasjakson ensimmäiset kaksi palvelusviikkoa ovat yhtäjaksoista palvelusta. Ensimmäisenä kiinniolo- viikonloppunaan alokkailla on mahdollisuus kutsua läheisiään vierailulle varuskuntaan, Maasotakoulussa Haminassa läheistenpäivää vietetään lauantaina 7. tammikuuta.

Alokasjakson lopussa järjestetään sotilasvala ja -vakuutustilaisuus, jonka yhteydessä alokkaat nimitetään jääkäreiksi. Vala- ja vakuutustilaisuus järjestetään Haminassa lauantaina 4. helmikuuta ja sen tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin.

Maasotakoulu kouluttaa varusmiehiä johtaja- ja miehistötehtäviin esimerkiksi sotilaspoliiseiksi, tiedustelijoiksi, sotilaskuljettajiksi, lääkintämiehiksi ja erilaisiin huollon tehtäviin. Maasotakoulun varusmiesten koulutus toimeenpannaan pääosin Reserviupseerikoulussa Haminassa. 
 

´